Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Satiiri sattuu myös sanojaan

Kuukausi sitten Tartossa avattiin suurta huomiota ja närkästystä herättänyt näyttely.
Sen aiheena on Hitlerin juutalaisiin kohdistama etninen puhdistus, joka tunnetaan holokaustina. Näyttely haluaa huumorin ja ironian keinoin helpottaa historian traumoja.

Keskustelusta päätellen traumat ovat lisääntyneet, ainakin juutalaisten parissa. Inna Rogatchi pitää näyttelyä ”sairaiden juutalaisvastaisten aivojen tuotteena.” Näyttely loukkaa keskitysleirien uhreja ja heidän omaisiaan.

Tunnetuin taiteilijoista on puolalainen Zbignew Libera, joka aiemmin on tehnyt keskitysleireistä mm. legopalikkaversion. Hänen töitään ei saa esittää Saksassa, jossa holokaustin vähättely on rangaistava teko.

Antiikin ajoista lähtien kynäilijät ja kuvataiteilijat ovat käyttäneet satiiria aseena pyhinä pidettyjä arvoja, epäkohtia ja väärämielisiä valtiaita vastaan. Usein sanomisen rajat on piirretty mestausmiekoin.

Stalinin ja Hitlerin komennoissa ei kompailtu. Erään arvion mukaan 200 000 neuvostokansalaista joutui Siperiaan kerrottuaan naapurin kuullen systeemin vastaisia vitsejä. Vuosina 1942–44 Berliinin kansantuomioistuin langetti lähes 5 000 kuolemantuomiota pelkästään sopimattomasta huumorista.

Kaikesta pitäisi voida laskea leikkiä, mutta rajat tulevat tavalla tai toisella vastaan. Kun henkilö sanoo vaikka kuolevansa vakaumuksensa puolesta, hän ei yleensä tarkoita itseään vaan vastustajaa.

Saako siis holokaustista laskea leikkiä? Saako Muhammedista piirtää pilakuvia? Sanomisen vapaus on hyvä asia, samoin ajatuksen vapaus. Miksi edellistä käytetään enemmän kuin jälkimmäistä? Toisten tunteiden tahallinen loukkaaminen on moukkamaista.

Kööpenhaminassa surtiin helmikuussa joukolla radikaalin islamistin ampumia uhreja. Samalla sallittiin muutaman maahanmuuttajanuoren karjua kuolemaa vääräuskoisille. Maailman toimittajat hämmästelivät tanskalaisten suvaitsevaisuutta.

Usein sanomisen rajat on piirretty mestausmiekoin.

Suvaitsevaisuus on parhaimmillaan väärien mielipiteiden suojelemista omia oikeita mielipiteitä vastaan. Silti ei pidä sietää loputtomiin myöskään suvaitsemattomuutta, sillä se merkitsee läntisen yhteiskunnan tuhoa.

Kaikille pitää taata mahdollisimman suuri vapaus tavoitella omia arvojaan, kunhan eivät tule samalla talloneeksi muiden vapauksia. Tappaminen omien arvojen puolesta ei kuulu tähän filosofiaan.

Ranskalaisen pilalehden Charlie Hebdon murhattu päätoimittaja Stéphane Charbonnier antoi vuonna 2012 Le Mondelle haastattelun, jossa sanoi ”mieluummin kuolevansa seisaaltaan kuin elävänsä polvillaan”. Hän eli ja kuoli kuten oli opettanut.

Sanomisen rajat tulivat vastaan tavalla, jota ei voi hyväksyä.

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    6. 6

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    6. Näytä lisää