Uuno

Kotimaa

Valikko

Perussuomalaiset jatkoi pakkoruotsirummutusta loppuun asti

Julkaistu:

Onko ruotsin kielen pakollinen opiskelu Suomen kouluissa tarpeen vai ei?
Eduskunta jaksoi väitellä kestoaiheesta tiukasti vielä koko torstai-illan perjantaina koittavan äänestyksen alla.

Äänestyksen pohjana on asiasta laadittu kansalaisaloite, jonka mukaan ruotsin opiskelu kouluissa pitäisi muuttaa valinnaiseksi. Sivistysvaliokunta otti viime viikolla aloitteeseen kielteisen kannan.

Vahvasti aloitetta puoltavat perussuomalaiset pitivät ruotsin pakollista opiskelua resurssien hukkaamisena. Keskusta haluaisi alueellisia kokeiluja, joissa esimerkiksi venäjän opiskelu mahdollistettaisiin ruotsin sijasta.

Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi tarvinneensa ruotsia vasta kolmikymppisenä muuttaessaan Porvooseen asumaan.

– Ruotsin kieltä tarvitaan vain niissä kunnissa, joissa asuu merkittävä määrä ruotsinkielisiä, hän katsoi.

Ruohonen-Lernerin mielestä pientä vähemmistökieltä ruotsia tärkeämpää olisi osata suuria maailmankieliä, esimerkiksi espanjaa, ranskaa, italiaa ja portugalia.

Järki ja tunteet

RKP:n Stefan Wallin kyseli perussuomalaisilta useaan kertaan, miltä heistä tuntuisi, jos joku käynnistäisi näkyvän ja äänekkään kampanjan, jonka pääsanomana on, että suomen kieli ei ole enää yhtä tärkeä, se estää muuta oppimista ja on itse asiassa aivan turha.

Ruohonen-Lerner neuvoi Wallinia, ettei kieliasioissa kannattaisi tunteilla.

– Kannattaa enemmän käyttää järkeä ja ennen kaikkea hyötylaskelmia.

Kristillisdemokraattien Peter Östman teki pienen jäynän pitämällä puheenvuoronsa yllättäen ruotsiksi. Kun tulkkausvalmiutta ei ollut, Östman sai pitää puheenvuoronsa uudelleen suomeksi. Hän selvitti halunneensa demonstroida sitä, millaisissa olosuhteissa kielivähemmistö joutuu päivittäin elämään.

Kansalaisaloitteesta äänestetään perjantaina, mutta sillä ei ole riittävää kannatusta. Keskusta ja osa kokoomusedustajista on laatinut äänestettäväksi myös ponnen. Sillä kehotettaisiin valtioneuvostoa selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin, joissa ruotsin tilalle voisi valita jonkin muun kielen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  6. 6

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  7. 7

    Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

  8. 8

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. 6

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  6. Näytä lisää