Alvar, Auno

Kotimaa

Siitepölykausi alkoi taas aikaisin – koivuallergikoille helpottavia uutisia

Julkaistu:

Vaikka kevät ei ole edennyt edes maaliskuuhun, siitepölykausi on jo alkanut. Koivun kukinnan odotetaan jäävän tänä vuonna heikoksi.
Turun yliopiston aerobiologian yksikön mukaan eteläiset ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä Keski-Euroopasta. Pähkinäpensaan odotetaan aloittavan kukintansa Suomen eteläosissa jo viikon sisällä.

Lepän ja pähkinäpensaan siitepölykaudesta odotetaan tavanomaista. Sen sijaan koivun kukinnan odotetaan jäävän tänä vuonna heikoksi, sillä koivu kukki viime vuonna keskimääräistä runsaammin.

Siitepölykausi alkaa jo toista vuotta peräkkäin poikkeuksellisen varhain. Yliopistotutkija Annika Saarton mukaan siitepölykausi alkaa tyypillisesti maaliskuun puolella. Tänä vuonna kausi alkaa pari-kolme viikkoa viime vuosien keskiarvoa aikaisemmin. Saarton mukaan siitepölykauden aikainen alku ei tarkoita sitä, että kausi myös päättyisi aiemmin, vaan yleensä siitepölykausi vain pitenee.

Yleensä koivun siitepölykausi alkaa huhtikuun viimeisellä viikolla ja Etelä-Suomessa ensimmäiset pahimmat siitepölypäivät ovat vapun tienoilla. Viime vuonna aikainen siitepölykausi aikaisti myös koivun siitepölyn tuloa parilla viikolla.

Viidesosalla suomalaisista siitepölyoireita

Siitepölyallergikoille siitepölykauden alku tarkoittaa oireisiin varautumista. Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Marjo Tähtisen mukaan antihistamiinitabletti auttaa oireisiin nopeasti, mutta esimerkiksi kortisonipohjaisten nenäsumutteiden paras teho saavutetaan vasta noin viikon säännöllisen käytön jälkeen. Tähtinen muistuttaa uusimaan allergian hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden reseptit ajoissa.

Tähtisen mukaan lääkitystä ei kannata lopettaa liian aikaisin, vaan jatkaa vielä pari viikkoa siitepölykauden päättymisen jälkeen.

Noin 20 prosenttia suomalaisista kärsii siitepölyallergiasta. Yleisin siitepölyallergian aiheuttaja on koivu, joka aiheuttaa oireita noin 15 prosentille suomalaisista. Siitepölyallergian oireita ovat vetinen nuha, aivastelu, nenän, silmien ja korvien kutina ja yskä. Tähtisen mukaan siitepölyn aiheuttama nuha eroaa flunssasta sillä, että siitepölyallergikon nuha on hyvin vetistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  5. 5

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  6. 6

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  7. 7

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  5. 5

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  6. Näytä lisää