Armas

Kotimaa

Valikko

Piraattipuolue antoi kohuehdokkaalle pikapotkut: ”Ei olisi edes harkittu ehdokkaaksi”

Piraattipuolueen puoluehallitus päätti tänään poistaa oululaisen eduskuntavaaliehdokkaan listoiltaan saatuaan tiedon ehdokkaan henkirikostaustasta.
Puolueen iltapäivällä antaman tiedotteen mukaan ehdokas ei ollut kertonut tuomiostaan missään vaiheessa puoluehallitukselle tai Oulun piraattien hallitukselle.

– Ei vittu mikä tyyppi, Oulun piirihallituksen jäsen Jiri Keronen kommentoi asiaan puolueen tiedotteessa.

– Järkikin sanoo, että tällaisten rikosten kaltaisista tapauksista pitää kertoa. Henkilöä ei olisi nyt esille nousseiden tietojen perusteella edes harkittu ehdokkaaksi, mikäli ne oltaisiin tuotu ajoissa tietoon, piraattipuolueen varapuheenjohtaja Pasi Palmulehto sanoo tiedotteessa.

Aiemmin tänään puolueen puheenjohtaja Tapani Karvinen vähätteli Ilta-Sanomille tapausta vertaamalla puolueen henkirikoksesta tuomittua ehdokasta elinkeinoministeri Jan Vapaavuoreen, jolla on tuomio pahoinpitelystä.

– No, onhan se Jan Vapaavuorikin tuomittu rikoksesta ja istuu valtiovarainministerinä (Jan Vapaavuori on elinkeinoministeri, toimituksen huomautus). Tällaisia lipsahduksia tekeville sattuu, ja jostain syytä niin, no, sitä ei pitäisi ottaa liian vakavasti, vaan kyllä tässä nyt katsotaan peiliin, ja sitten siitä mennään eteenpäin niiden oppien perusteella, mitä tästä kokemuksesta on saatu, Tapani Karvinen pyöritteli.

Juttua korjattu 13.35: Viimeinen sitaatti on Karvisen, Ei Kerosen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  4. 4

    Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

  5. 5

    Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

  6. 6

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  7. 7

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  8. 8

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  9. 9

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  10. 10

    Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  5. 5

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  4. 4

    Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

  5. 5

    Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

  6. Näytä lisää