Sami, Samuli

Kotimaa

Oulun palkkamurhaa käsitellään hovioikeudessa

Julkaistu:

Rovaniemen hovioikeus käsittelee tänään Oulun palkkamurhajuttua.
Murhasta ja yllytyksestä murhaan elinkautiseen tuomitut miehet valittivat Oulun käräjäoikeuden päätöksestä.

Oululaismies puukotettiin kuoliaaksi kerrostalon rappukäytävässä kaksi vuotta sitten. Oikeuden mukaan noin 40-vuotias mies taivutteli parikymppisen miehen surmaamaan ex-puolisonsa uuden miesystävän.

Käräjäoikeuden mukaan surmaa suunniteltiin lähes neljä kuukautta ja palkkamurha sovittiin Facebook-keskusteluissa. Oikeus totesi, että 40-vuotias lupasi murhasta palkkioksi 35 000 euroa ja muita taloudellisia etuja. Surmaaja ei kuitenkaan koskaan saanut palkkiorahoja.

40-vuotias vaatii hovioikeudessa, että syyte yllytyksestä murhaan hylätään. Toissijaisesti hän vaatii, että hänet tuomitaan enintään yllytyksestä tappoon. Hän vaatii elinkautisen muuttamista määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

Surmaaja puolestaan vaatii murhasyytteen hylkäämistä, ja että hänet tuomitaan taposta enintään yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

Hovioikeus on varannut jutun käsittelyyn viisi päivää.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  6. 6

    Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    70-luvun suosikkisarjassa ei tapahdu juuri mitään – silti se kiinnostaa edelleen suomalaisia

  9. 9

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  10. 10

    Sarjapuukotuksen uhreja muistetaan Turun torilla – hiljainen hetki kello 10

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  6. Näytä lisää