Heidi

Kotimaa

Valikko

Porvoon sieppaajan tuomio koveni

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus kovensi nuoren naisen metsäpolulta Porvoossa siepanneen miehen tuomiota.
Hovioikeus tuomitsi miehen neljän vuoden vankeusrangaistukseen mm. törkeästä vapaudenriistosta ja ryöstöstä. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli tuominnut miehen 3,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Roland Aziseh sieppasi hänelle tuntemattoman 19-vuotiaan naisen pimeällä metsäpolulla, kun nainen oli palaamassa töistä kotiin. Hän piti naista vankina usean tunnin ajan ja sitoi naisen jalat, peitti silmät ja tukki naisen suun tavalla, josta olisi voinut aiheutua hengenvaara.

Menettely oli hovioikeuden mukaan alistavaa ja nöyryyttävää. Mies uhkasi naista tappamisella. Hovioikeuden mukaan törkeä vapaudenriisto osoitti erityistä julmuutta.

Mies sai naisen luovuttamaan pankkikorttinsa tunnuslukuineen ja kotiavaimensa. Mies uhkasi tappaa ja raiskata naisen. Naisen mukaan hän uhkasi myös hirttää hänet metsään ja hukuttaa jokeen.

– Hän sanoi, että tappaa, raiskaa tai jättää metsään, jos en kerro, paljonko tilillä on rahaa, nainen kertoi käräjäoikeudessa.

Mies sai nostettua naisen tililtä 140 euroa.

Nainen pelastui onnekkaan sattuman kautta, kun liikenteentarkastusta suorittanut poliisipartio pysäytti miehen lähellä sieppauspaikkaa ja löysi sidotun uhrin autosta takapenkin jalkatilasta viime vuoden tammikuussa. Poliisi huomasi vaatemytyn alla pilkottavan hiustupsun ja uhri pelastui.

Mies kertoi motiivikseen pelivelat. Hän sanoi velkaantuneensa lyhyessä ajassa 11 000 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    Ralliyllätys: Sebastien Loeb uuden WRC-auton rattiin

  7. 7

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  8. 8

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  9. 9

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  10. 10

    Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  2. 2

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  5. 5

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  8. 8

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  9. 9

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  10. 10

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. Näytä lisää