Akseli

Kotimaa

Valikko

Tutki, onko eurokolikossasi virhe - se voi tehdä siitä arvokkaan!

Rahat
Ilta-Sanomat on viime päivinä uutisoinut kolikoista ja seteleistä, joiden numismaattinen arvo on huomattavasti nimellisarvoa suurempi.
Liikkeellä on muun muassa vuonna 2006 lyöty kahden euron kolikko, johon on painettu väärä kartta. Kolikosta voi huutokaupassa saada arviolta jopa sata euroa.

Myös Suomessa painetut käyttämättömät setelit, joissa on L-kirjain, ovat koko ajan arvokkaampia. Käyttämättömästä viiden euron L-setelistä voi jonkin ajan päästä saada jo 30 euroa.

Erityisen kuumaa valuuttaa on Monacossa lyöty Grace Kelly -kolikko vuodelta 2007. Kahden euron kolikosta on huutokaupassa mahdollista saada jopa 2000 euroa.

Millaista arkikäytössä liikkuvaa rahaa kannattaisi pitää silmällä taskuun hamstrattavaksi, jos havittelee äkkirikastumista? Eipä juuri mitään, sanoo Suomen Numismaatikkoliiton puheenjohtaja Erkki Lähderanta.

– Jos raha tulee kassalla vastaan, se ei todennäköisesti ole harvinainen.

Tärkein keräilyarvoa määrittävä tekijä on lyöntimäärä. Rahayksikön arvo on heikosti ennustettavissa, ja monet tekijät vaikuttavat siihen, mistä rahasta tulee keräilijöiden keskuudessa haluttu.

Jos lyöntimäärä on esimerkiksi 100 000–200 000, arvo saattaa nousta paljonkin. Esimerkiksi väärän kartan kolikoita lyötiin 50 000 kappaletta. Siitä ei päivittäiseen kolikkokiertoon riitä kilisevää.

Merkkihenkilön painoarvo vaikuttaa rahan arvoon

Suomen Pankki julkaisee internetsivuillaan vuosittain kolikoiden lyöntimäärät. Esimerkiksi vuonna 2000 lyödyistä 20 sentin kolikoista saattaa saada nimellisarvoa kovemman hinnan, sillä niitä lyötiin vain puoli miljoonaa kappaletta.

Suomen Rahapaja lyö väliajoin markkinoille keräilyrahoja, joiden aiheena ovat muun muassa merkkihenkilöt. Valtiovarainministeriön lautakunta tekee jokaiselle rahalle asetuksen lyöntimäärästä. Se vaikuttaa arvoon enemmän kuin aiheena olevan henkilön julkinen painoarvo.

Uusimpia henkilörahoja ovat kahden euron kolikot aiheinaan Jean Sibelius ja Tove Jansson. Sibeliuksen lyöntimäärä on noin miljoona, Janssonin 1,5 miljoonaa. Näin runsaat määrät tarkoittavat, ettei kolikoille ole luvassa hääppöistä keräilyhintaa.

Toisaalta erikoisrahat on paketoitu myyntiin käyttämättöminä, mikä nostaa niiden arvoa.

– Erikoiseuroissa on muitakin ulottuvuuksia kuin arvon nousu. Niitä ei myydä siksi, että arvo nousisi, vaan siksi, että rahoista tulee yleisesti kiinnostavia, Numismaatikkoliiton Lähderanta tähdentää.

Merkkihenkilön julkinen painoarvo saattaa silti vaikuttaa rahan arvoon.

– Jos Monacon kolikossa olisi Grace Kellyn sijasta vaikka kyseisen maan kuningas vuodelta 1850, raha ei välttämättä olisi yhtä arvokas. Samoin jos Helene Schjerfbeck -kolikossa olisi joku vähemmän kiinnostava persoona, arvo voisi olla pienempi, Lähderanta arvioi.

Suomen Numismaattinen Yhdistys arvioi IS:lle, että Sibeliuksen ja Janssonin suosio ovat jo nyt sellaista huippuluokkaa, ettei heidän nimillään todennäköisesti tämän enempää edes voisi myydä.

Virhelyönnit kiehtovat keräilijöitä

Virhelyönnit kiehtovat rahankeräilijöitä, sillä niitä ei voi ennustaa. Virheellisten rahojen todellinen esiintymismäärä ei ole tiedossa, vaan siitä on olemassa vain arvioita.

Virhekolikon voikin löytää lompakostaan sattumalta todennäköisemmin kuin Grace Kelly -tyyppisen keräilyharvinaisuuden. Harvinaisuudet löytyvät joskus tavallisten käyttörahojen joukosta: virhepainosten lisäksi myös vaikka 10 sentin rahoista, joiden lyöntimäärä sattuu oleman tiettynä vuotena pieni.

Jos rahaa on valmistettu kymmeniä miljoonia, siitä ei todennäköisesti tule satoihin vuosiin arvokasta, Suomen Numismaattinen Yhdistys arvioi.

Yhdistyksen mukaan esimerkiksi Venäjän vallankumouksen aikana painettuja seteleitä myydään edelleen punttikaupalla ja monet autonomian ajan rahoista ovat kilotavaraa.

Kuntokin vaikuttaa

Vuodesta 1963 eteenpäin valmistettuja käyttörahoja on painettu meillä niin paljon, että niiden säästäminen ei ole perusteltua.

Tärkeä arvoa määrittävä seikka on myös rahan kunto.

– Sileä seteli kannattaa säilyttää. Siellä on pääoma turvassa eikä se putoa niin kuin vaikka pörssiosakkeen arvo saattaa pudota, Erkki Lähderanta sanoo.

– Ja vaikka hinnannousun näkökulmasta kahden euron kolikoita ei kannata haalia, kyllä rahaa aina kannattaa pistää talteen. Jos omistaa vaikka 500 kahden euron kolikkoa, ne on hyvä tallettaa sen sijaan että käyttäisi ne vaikka olueen baarissa.

Ota kantaa

Keräiletkö kolikoita?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 11486

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    2. 2

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    3. 3

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    4. 4

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    5. 5

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Emmi, 21, järkyttyy puolisonsa käytöksestä Temptation Islandilla – purskahtaa lohduttomaan itkuun: ”En ole ansainnut tällaista!”

    10. 10

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    2. 2

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    3. 3

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    4. 4

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    5. 5

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    6. Näytä lisää