Iivari, Iivo

Kotimaa

Eiku päätä sä

Julkaistu:

Uutisiin nousi viime syksynä harvinaislaatuisen järkevä päätös: Jyväskylässä oli alettu jakaa koulujen ylijäämäruokaa sen sijaan, että ruoka olisi heitetty menemään.
Neronleimauksen takana oli Sitran toteuttama hanke, jossa resurssien käyttöä haluttiin järkeistää.

Voin vain kuvitella kuinka montaa säädöstä ja lakia kokeilu rikkoi, jos asiaa olisi tarkasteltu byroslavian näkökulmasta. Nyt, hankkeen tukemana, joku päätti, että ruuan antaminen tarvitseville on järkevämpää kuin sen heittäminen roskiin.

Hienoa, mutta myös hieman surullista. Ovatko näin maalaisjärkiset päätökset niin harvinaisia, että niistä tulee valtakunnallinen uutinen? Vai päätökset ylipäätään?

Ruotsalaisen professoripariskunnan Ari ja Mona Riabacken tuore kirja Päätöksenteko tiivistää päättämättömyyden problematiikan pariin lauseeseen: koska monet pelkäävät väärien päätösten tekemistä enemmän kuin mitään muuta, he eivät mielellään tee päätöksiä lainkaan. Kun tavara lentää tuulettimeen, nämä konsensusta aamumuroihinsa ripottelevat arkailijat voivat paeta vastuuta päättämättömyyden taakse. Jos ei tee vääriä päätöksiä, ei voi koskaan olla vastuussa mistään.

Se on turvallista – ja sietämättömän itsekästä.

Ihmisen ajatteluun tuntuu kuuluvan harha siitä, että päätökset ovat elinkautisia. Harvat ovat. Useimmiten kurssia voi ja kannattaa muuttaa, jos se tuntuu myöhemmin saatujen faktojen valossa viisaalta.

Maailma ei tule myöskään koskaan valmiiksi. Kerran päätettyä muutetaan kuitenkin joskus. Onneksi. Muutenhan me kaikki olisimme edelleen sitä mieltä, että kaikki vanhat puutalot pitää hajottaa tai että orjakauppa on ok.

Hyvässä paikassa työntekijään luotetaan.

Omien havaintojeni perusteella päätöksentekotaidot vaikuttavat ratkaisevasti myös yritysten kykyyn menestyä. Olen työni luonteen vuoksi kiertänyt lukuisissa projekteissa eri yrityksissä. Ehdottomasti hankalimpia ovat olleet ne paikat, joissa kukaan ei uskalla sanoa kyllä tai ei.

Hyvässä paikassa työntekijään luotetaan. Hän saa johtaa omaa työtään ja tehdä ratkaisuja ilman, että jokaiseen asiaan pitää saada ylemmän viskaalin leima ja nyökäytys.

Ylipäätään hyvässä organisaatiossa tehdään päätöksiä: mihin keskitytään, mihin ei, nyt loppuu vatvominen. Jos päätös ei synny yhdessä, jollain täytyy olla lupa sanoa viimeinen sana. Muuten mikään ei etene – paitsi ympäröivä maailma, joka ei vetkuttelijaa odottele.

Romanttinen ajatus organisaatiosta, jossa kaikilla on täsmälleen yhtä paljon valtaa, tarkoittaa sitä, että sitä ei ole kenelläkään.

Pitääkö Suomen tosiaan olla sellainen paikka?

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    9. 9

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    10. 10

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    10. 10

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää