Urpo

Kotimaa

Valikko

Stubb Kreikan lainoista: Ei ole Suomen hyväksyttävissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi on valmis keskustelemaan Kreikan tukiohjelmien yksityiskohdista, sanoo pääministeri Alexander Stubb (kok).
Stubb sanoi vastauksessaan perussuomalaisten Kreikka-välikysymykseen, että myös ohjelman pidennystä voidaan harkita, jos tavoitteena on viidennen väliarvion loppuun vieminen. Asia on ratkaistava tämän kuun aikana.

Stubbin mukaan Kreikkaa ei ole perusteita kohdella toisin kuin muita tukiohjelman piirissä olleita maita.

– Ei varsinkaan, kun Irlanti, Portugali ja Espanja ovat todistaneet sopeutusohjelman toimivuuden onnistumalla irtautumaan niistä.

Kreikan velkojen leikkaus tai anteeksianto ei ole Stubbin mukaan Suomen hyväksyttävissä.

– Velkojen anteeksianto merkitsisi, että rahojen takaisin saamisesta luovuttaisiin. Siinä kohdassa kulkee hallituksen solidaarisuuden raja, pääministeri linjasi.

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) selvitti, että Kreikan ensimmäisessä ohjelmassa vuonna 2010 Kreikalle myönnettiin kahdenvälisiä lainoja. Suomen osuus oli noin miljardi euroa, eikä keskustan johtaman hallituksen myöntämälle lainaosuudelle ole vakuuksia.

– Tämä miljardi euroa on ainut summa, joka Suomesta Kreikkaan on lähtenyt.

Kreikan toisessa ohjelmassa 2011 Suomi ja muut euromaat eivät antaneet Kreikalle suoraan rahaa, vaan Suomi osallistuu Euroopan rahoitusvakautusvälineen kautta Kreikan lainaohjelmaan reilulla 2,7 miljardilla eurolla. Tälle ohjelmalle Suomella on edellisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) neuvottelema vakuus, jonka arvo on 930 miljoonaa euroa.

Rinteen mukaan Suomi saa rahat sulkutililtä itselleen, jos ERVV:n takaus laukeaa Kreikan aiheuttaman tilanteen vuoksi maksuun.

Herkullinen aihe perussuomalaisille

Etenkin perussuomalaiset sättivät hallituksen toimia puheenvuoroissaan. Puolueen kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala ihmetteli, kuinka pääministeri Alexander Stubb on kertonut kunnioittavansa Kreikan vaalien vaalitulosta, muttei ole kertonut tarkemmin, että miten.

Kreikan vaalit voitti Syriza-puolue, joka on luvannut yrittää leikata maan velkoja. Saarakkala ihmetteli, miten Kreikka kehtaa vaatia maan velkoja anteeksi ja kuinka paljon Kreikkaa pitää vielä tukea, ennen kuin tajutaan, ettei maa pärjää eurossa.

Vasemmistoliiton puoluejohtaja Paavo Arhinmäki muistutteli, että kun edellisen hallituksen ministerit olivat kehuneet Kreikan ensimmäisen lainapaketin ehtoja, vasemmisto olisi sanonut, ettei näitä rahoja tulla koskaan näkemään. Arhinmäen mukaan suurin osa Kreikalle myönnetyistä lainoista on mennyt holtittomasti toimiville pankeille eikä maan pienituloisille. Hänen mukaansa menoleikkaukset ovat vain syventäneet Kreikan kriisiä.

Arhinmäki muistutti, että vaalivoittaja Syriza on luvannut laittaa Kreikan veronkierron kuriin ja helpottaa maan pienituloisten ahdinkoa.

Vihreät pitää elvytystä hyvänä

Vihreiden kansanedustaja Johanna Sumuvuori sanoi debatissa, ettei Kreikan velanhoitotaakka saa muodostua esteeksi maan talouskasvulle. Sumuvuoren mukaan vihreät pitää tervetulleena Euroopan keskuspankin eli EKP:n suunnittelemia elvytystoimia maan pelastamiseksi ja muistutti, ettei EKP osta Kreikan velkakirjoja ennen kuin maalla on suunnitelma tulevista talousuudistuksista.

Keskustan puoluejohtaja Juha Sipilä ihmetteli, miksi täysistuntosalissa naurettiin, kun tuli puhetta Suomen neuvottelemista vakuuksista. Sipilää naureskelu häiritsi ja hän sanoi, että vakuuksista kannattaa pitää kiinni. Sipilä myös kysyi valtiovarainministeri Antti Rinteeltä (sd), olisiko tämä valmis muuttamaan valtion tilinpitokäytäntöä niin, että valtion tilinpidossa näkyisi selkeästi myös kriisimaiden auttamiseen kiinnitetyt varat ja lainatakaukset.

Alexander Stubb esitti kysymyksen keskustan Juha Sipilälle, haluaako keskusta Kreikan eroavan eurosta ja seisooko keskusta Suomen eurojäsenyyden takana. Sipilä jätti vastaamatta itse kysymykseen ja vastasi Stubbille sen sijaan kysymällä, haluaako hallitus tehdä EU:sta tulonsiirtounionin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      IS SEURAA: Tellervo Koivisto laski ruusun miehensä hautaan

    4. 4

      He laskevat presidentti Koiviston hautaan

    5. 5

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto saapui hautausmaalle

    8. 8

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    9. 9

      Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto saapui hautausmaalle

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      IS SEURAA: Tellervo Koivisto laski ruusun miehensä hautaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      IS SEURAA: Tellervo Koivisto laski ruusun miehensä hautaan

    4. 4

      He laskevat presidentti Koiviston hautaan

    5. 5

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    6. Näytä lisää