Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Sisarusten huonot välit johtivat erikoiseen rikokseen: Nainen erotti siskonsa ja tämän miehen laittomasti kirkosta

Julkaistu:

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1943 syntyneen naisen päiväsakkoihin, kun tämä erotti siskonsa ja tämän aviomiehen laittomasti kirkosta.
Rikos tapahtui Huittisissa vuoden 2012 lokakuussa.

Nainen meni omalla kotikoneellaan netissä eroakirkosta.fi-palveluun. Hän syötti palveluun siskonsa ja tämän aviomiehen henkilötunnukset. Ilmoitus erosta lähti maistraattiin, jossa naisen sisar ja tämän mies todettiin virallisesti kirkosta eronneiksi.

– Asianomistaja saivat lopulta ilmoituksen, että he ovat eronneet kirkosta. Asiasta tehtiin heti rikosilmoitus, ja kirkosta eroaminen mitätöitiin, kihlakunnansyyttäjä Arto Mikkonen kertoo Ilta-Sanomille.

Nainen kiisti itse syyllistyneensä rikokseen.

– Nainen vetosi itse siihen, että joku muu henkilö oli kaapannut hänen koneensa, ja tehnyt ilmoituksen (eroakirkosta-fi-sivustolle). Oikeus ei pitänyt tätä kuitenkaan uskottavana, Mikkonen sanoo.

Hän sanoo, että naisen teon taustalla on tulehtuneet välit siskoonsa.

– Naisella oli huonot välit asianomistajiin. Suhteet olivat menneet huonoiksi jo noin kymmenen vuotta sitten perintöriitojen ja muiden riitojen takia, Mikkonen selvittää.

Mikkonen pitää naisen tekemää rikosta harvinaisena.

– Uralla ei ole tullut tällaista aiemmin vastaan. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Pienellä ilmoituksella saa paljon harmia aikaiseksi, Mikkonen selvittää.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen rekisterimerkintärikoksesta 20 päiväsakkoon, joka teki naisen tuloilla 420 euroa. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  6. 6

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  7. 7

    Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi rajajoen yli etelään – sitoi itseensä styroksipaloja pysyäkseen pinnalla

  8. 8

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  9. 9

    Koira vainusi Helenan syövän, joka ei vielä näkynyt mammografiassa: ”Ihmettelimme, mikä Ticoa oikein vaivasi”

  10. 10

    Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  4. 4

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  7. 7

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  10. 10

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  6. Näytä lisää