Signe, Varma

Kotimaa

Katso, mitä kassa antaa käteesi – tällaisen 2 euron kolikon arvo voi olla 2000 €

Julkaistu:

Erikois- ja juhlarahojen lisäksi myös pienten valtioiden, kuten Vatikaanin, rahat ovat usein arvokkaita.
Ilta-Sanomat kertoi eilen vuoden 2006 kahden euron kolikoista, joista keräilijät voivat maksaa jopa 25-kertaisen summan sen nimellisarvoon verrattuna. Harvinaisissa vuoden 2006 kahden euron kolikoissa on koko Euroopan kartta, vaikka niihin olisi vielä pitänyt painaa vain EU-maat.

Erikois- ja juhlaeuroista yksi harvinaisimmista on EU:n laajentumisen juhlaraha, joka voi olla parinkymmenen euron arvoinen, kertoo Suomen Numismaatikkoliitto ry:n puheenjohtaja Erkki Lähderanta. Harvinaisia ja siten myös arvokkaita ovat pienten valtioiden rahat.

– Esimerkiksi Vatikaanin euroja ei oikein lompakoista löydy vaan ne löytää ainoastaan kauppiailta. Ne ovat kyllä haluttuja. Niiden arvo voi hyvinkin olla 50-kertainen nimellisarvoon nähden.

Vuonna 2007 lyötiin Monacon juhlaraha, jonka vaakunapuolta koristaa näyttelijä ja ruhtinatar Grace Kelly. Juhlarahan arvo on noin pari tuhatta euroa ja se on yksi arvokkaimmista euroista, Lähderanta arvioi.

– Grace Kelly on kallis. Se on kyllä arvokas.

Ilta-Sanomat uutisoi Grace-rahasta vuonna 2010, jolloin kolikon arvo oli noussut 2320 euroon. Nyt eri sivustoilla kolikon hinta vaihtelee noin 1000–2000 euron välillä, eli on 500–1000 kertainen nimellisarvoonsa nähden.

Lähderannan mukaan todella arvokkaat rahat ovat jo ostettaessakin olleet arvokkaita, vaikka joskus esimerkiksi kaupasta saattaa saada vaihtorahana juhlarahan.

Myös markka-ajan harvinaisuuksia saattaa löytyä kodeista

Vaikka harvinaisia eurokolikkoja on vain harvoilla, harvinaisia markka-ajan rahoja, etenkin seteleitä, saattaa yhä löytyä kotitalouksista. Esimerkiksi mummin joskus pahan päivän varalle säästämät setelit saattavat putkahtaa esille, kun myöhemmin käydään läpi hänen tavaroitaan.

Kun markkojen tilalle tulivat eurot, monien vanhojen rahojen arvo nousi.

– Se oli erikoinen ilmiö Suomessa. Eivät nämä uudet kolikot vaan sellaiset, jotka ovat sata vuotta vanhoja. Sata vuotta vanhojen kolikoiden kohdalla ei ollut samanlaista ilmiötä esimerkiksi Saksassa kuin Suomessa. Hinnat monella kohteella nousivat kuusinkertaisiksi.

Lähderannan mukaan myös muun muassa korvaavat setelit, joissa sarjanumeron perässä on tähti, voivat olla arvokkaita. Esimerkiksi vuoden 1963 viidenkymmenen ja sadan markan tähtiseteleiden ja 1975 500 markan seteleiden arvo on tänä päivänä satoja euroa, Lähderanta kertoo.

Arvokkaita ja harvinaisia rahoja voi ostaa numismaattisissa huutokaupoissa, nettihuutokaupoissa ja antiikkikauppiailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    3. 3

      Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

    4. 4

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Tästä portista Turun terroristiepäilty ajettiin tänään sisään

    7. 7

      Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

    8. 8

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    9. 9

      Kävikö Britneyt? Laulajakaunottarella käynnissä myrskyisä avioero – purjehti tv-ruutuun aivan muuttuneena

    10. 10

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    2. 2

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    3. 3

      Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

    4. 4

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. Näytä lisää