Perttu

Kotimaa

Lapsella saattaa kohta olla kolme geneettistä vanhempaa Britanniassa

Julkaistu:

Britanniasta saattaa tulla ensimmäinen maa, jossa lapsella voi tulevaisuudessa olla kolme biologista vanhempaa.
Maan parlamentin on määrä äänestää tänään lakiesityksestä, joka sallisi kolmen ihmisen dna:n käytön hedelmöityksessä silloin, kun äiti on vaarassa siirtää lapselleen perinnöllisen sairauden. Lapsi saisi äidin ja isän dna:n lisäksi pienen määrän dna:ta naislahjoittajalta.

Asiantuntijat arvioivat, että tekniikasta voisi olla apua noin 2 500 brittinaiselle, jotka ovat vaarassa siirtää lapselleen vakavia dna-mutaatioita. Vuosittain apua voisi saada ehkä noin 150 pariskuntaa, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

BBC:n mukaan menetelmä on kehitetty Newcastlessa Britanniassa. Monet asiantuntijat ovat puhuneet menetelmän puolesta. Vastustajat pelkäävät kuitenkin, että se voisi olla askel kohti lasten geneettistä muokkausta.

Hallitus kannattaa BBC:n mukaan ehdotusta periaatteessa. Parlamentaarikot saavat kuitenkin äänestää esityksestä vapaasti.

Jos ehdotus menee läpi, menetelmää voitaisiin mahdollisesti kokeilla ensimmäisen kerran jo tänä vuonna. Ensimmäinen lapsi voisi näin syntyä ensi vuonna.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  3. 3

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  4. 4

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

  7. 7

    Kommentti: Antti Rinne on oikealla asialla ”synnytystalkoissaan” – huonosta termistä huolimatta

  8. 8

    Pitkäaikaistyötön kummastelee HS:ssa: Vapaapalokunnan toimintaan osallistuminen veisi työttömyyskorvaukset

  9. 9

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  10. 10

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  5. 5

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  8. 8

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  3. 3

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  4. 4

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. Näytä lisää