Uuno

Kotimaa

Valikko

Kokoomuksen puoluesihteeri vaitonainen Vapaavuoresta

Julkaistu:

Puoluesihteeri Minna Arve (kok) jätti kommentoinnin Vapaavuorelle itselleen.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) mahdollinen lähtö Euroopan investointipankkiin on herättänyt monta kysymystä.

Vapaavuori itse on kommentoinut toistaiseksi vain Facebookissa. Vapaavuori sanoi olevan kiinnostunut tehtävästä Luxemburgissa. Virkaan ei ole vielä nimitetty, tehtävä alkaisi syyskuun alussa ja Vapaavuori kirjoitti olevansa ministerinä vaalikauden loppuun.

Täysi arvoitus on esimerkiksi se, että jääkö Helsingin vaalipiirin odotettu ääniharava pois eduskuntavaaleista.

Puoluesihteeri Minna Arve (kok) ei perjantaiaamuna halunnut tarkemmin kommentoida Vapaavuoren mahdollisia liikkeitä.

– En kommentoi Vapaavuoreen liittyviä asioita. Vapaavuori on kommentoinut Facebookissa ja hän kommentoi asioistaan itse, Arve sanoi.

Jan Vapaavuori kirjoitti Facebook-seinällään perjantaiaamuna, ettei hän lähde hallituksesta kesken vaalikauden. Hän ei varsinaisesti vahvista eikä kiistä uutista siirtymisestään uusiin tehtäviin, mutta kommentoi asiaa

– Ketään ei ole vielä nimetty mihinkään. Muutama huomio on kuitenkin paikallaan. Ensinnäkin tehtävä otetaan vastaan vasta 1.9. Siinäkin tapauksessa, että tulisin tähän nimetyksi, en olisi kesken tämän vaalikauden lähdössä mihinkään. Hommat hoidettaisiin silloinkin loppuun asti, Vapaavuori kirjoittaa.

Arve kiistää, että Vapaavuoren lähtö olisi osoitus siitä, että kokoomuksen kärkipoliitikot hyppäisivät pois uppoavasta laivasta.

– Ei todellakaan. Vapaavuori varmaan kertoo itse omat näkemyksensä, Arve totesi.

Puolueiden on jätettävä ehdokaslistansa eduskuntavaaleihin maaliskuun 10. päivään mennessä.

Vapaavuori on luvannut kommentoida mahdollista nimitystään iltapäivällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    9. 9

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

    6. Näytä lisää