Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Ex-neuvostoupseeri IS:lle: ”Suomen ilmatilaa loukattiin mennen tullen”

69-vuotias ”Kiekonheittäjä” kertoo IS:lle salanimellä, ettei suomalaisille kerrottu totuutta vuosina 1965–1967.
”Kiekonheittäjä” kaivaa kassista vanhan armeija-albuminsa. Siinä on kuvia hänestä ja muista sotilaista Neuvostoliiton ilmapuolustusjoukoissa.

Kiekonheittäjä on salanimi, Diskabol venäjäksi. Vanha lempinimi puna-armeijasta. 69-vuotias virolaismies ei halua esiintyä omalla nimellään.

– Maailma on pieni, joku saattaa huomata, hän selittää.

– Kuka oli Suomen puolustusministeri 1965–1967? Entä puolustusvoimien komentaja, hän kysyy yhtäkkiä.

Pitää oikein luntata. Arvo Pentti ja Sulo Suorttanen olivat ministereinä, Yrjö Keinonen komensi puolustusvoimia.

– Kertoivatko he totuuden Suomen kansalle? Kaikki loukkasivat tuolloin Suomen ilmatilaa. Kaikki.

Diskabol sen tietää. Hän oli 1960-luvulla raskaan it-ohjuspatterin tutka-aseman päällikkönä Baltian alueella. Sijoituspaikka oli Kaliningradin alueella sijaitseva Polesk, kertausharjoituksissa hän kävi muun muassa Paldiskissa ja Ämarissa.

– Olin kersanttina upseerin tehtävässä. Kotiuduin luutnantin arvoisena.

Tutkavalvonnan lisäksi Diskabol kävi silloin tällöin ilmatorjunnan johtokeskuksessa. Siellä hän näki suurilta tilannekartoilta, mitä Itämeren alueella tapahtui. Liikennettä oli paljon – elettiin Brezhnevin ja kylmän sodan aikaa.

Diskabolin tutka oli aikansa huipputekniikkaa. Sillä näki 350 kilometrin päähän. Johtokeskuksen ison valvontatutkan kantama oli 1000 kilometriä.

– Oman kokemuksen ja analyysin sekä upseerien puheiden perusteella ymmärsin, että Suomen ilmatilan loukkauksia oli. Olen siitä sataprosenttisen varma.

Kuka loukkasi? Yksi silloin, toinen tällöin.

Itämerellä kiersivät Naton tiedustelukoneet, joita jäljittivät Neuvostoliiton hävittäjät. Se oli kissa ja hiiri -peliä.

Haluaisin sanoa Suomen poliitikoille: Ukrainan tilanne tulee hyvin vaaralliseksi. Nyt pitäisi valita puolensa.

Tutkamiehille oli luvattu kahden viikon loma, jos he saisivat varman havainnon Yhdysvaltain huippunopeasta Blackbird-tiedustelukoneesta, joka lensi Itämerelle Saksan suunnasta aina Suomenlahdelle saakka ja kääntyi sitten takaisin. Loma jäi saamatta.

– Se oli liian nopea ja lensi liian korkealla, Diskabol harmittelee vieläkin.

– Ei saatu kiinni.

Diskabol on seurannut huvittuneena ja vähän ärtyneenä Suomen empimistä Ämarin kevään ilmaharjoitukseen osallistumisesta Yhdysvaltain kanssa.

– Haluaisin sanoa Suomen poliitikoille: Ukrainan tilanne tulee hyvin vaaralliseksi. Nyt pitäisi valita puolensa, mutta päätös on tietenkin vaikea. Alkaa olla myöhäistä kysyä kansalta ja järjestää kansanäänestystä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  3. 3

    Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

  4. 4

    Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

  5. 5

    Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

  6. 6

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  7. 7

    Omakotitalo roihuaa Haminassa – silminnäkijä: ”Savupatsas yli kilometrin korkea”

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

  10. 10

    Räikkösen kisalle lätkäistiin tyly arvosana brittisivustolla: ”Merkki kuskin heikentymisestä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  4. 4

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  5. 5

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  6. 6

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  7. 7

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  8. 8

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  9. 9

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  10. 10

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  3. 3

    Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

  4. 4

    Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

  5. 5

    Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

  6. Näytä lisää