Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

”Partapotson” erikoinen päivä: Esikoululaiset ottivat silmätikukseen ja metrossa kuului outo kuulutus

IS:n tietoon on tullut pieni ja merkillinen tarina ihmiselämän erikoisuudesta Helsingissä.
Helsinkiläismies kuuli maanantai-iltana elämänsä mieleenpainuvimman kuulutuksen metrossa. Päivä oli muutenkin erikoinen, sillä viedessään aamulla lasta esikouluun, mies oli joutunut kulkemaan alakoululaisporukan lävitse.

Nämä olivat ottaneet miehen silmätikukseen ja joku oli jopa sanonut:

– Moi partapotso!

Mies myöntää olevansa parrakas.

Metron kuulutus liittyi sekin nuorisoon. Se kuului näin:

”Kolmannen vaunun harmaapipopäinen poika, joka räkäisit tuulilasiin. Onnittelut firman ja minun puolesta. Sä olet nyt kasvanut pojasta mieheksi.”

HSL:n viestinnästä arvellaan, että pipopää on sylkäissyt asemalle tulevaa metroa tuulilasiin ja kuljettaja on peilistä nähnyt hänen sen jälkeen nousevan kolmanteen vaunuun.

Tämän jälkeen kuljettaja päätti antaa pipopään kuulla tiivistelmän kasvutarinastaan.

HSL:n tiedottajan mukaan liikkuvan metron tuulilasiin syljeskely on tuomittavaa, mutta voi olla myös vaarallista syljeskelijälle itselleen.

– Laiturin reunalla ei pidä kurkkia, tiedottaja korostaa.

Tapakulttuuriin liittyvät kuulutukset ovat yleisempiä lähijunissa, joissa on konduktöörit. Metrossa on vain kuljettaja, joka ei samalla tavalla voi kontrolloida huonoa käytöstä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

  6. 6

    Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

  7. 7

    Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  10. 10

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  10. 10

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  4. 4

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  5. 5

    Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

  6. Näytä lisää