Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

1,8 miljoonan euron lappu lojui jämsäläisautossa

Jämsäläispariskunta heräili tapaninpäivän jälkeiseen lauantaihin, kun perheen mies luki Eurojackpotin osumisesta Jämsään.
Mies luki teksti-tv:n uutisista, että omaan kotipitäjään oli osunut illan Eurojackpotista suurvoitto. 17,8 miljoonan euron päävoitto tuli joulukuussa jämsäläisellä R-kioskilla pelatulle kymmenen hengen kimpalle.

– Tietenkin herkuttelimme ajatuksella, että mitä jos voitto olisi osunut omalle kohdalle. Mitä sitä sitten tekisi? sanoi nainen.

Aikansa voittoajatuksella leikiteltyään pariskunnan mielessä alkoi kutkuttaa autossa lojuva oma tosite. Olisiko voitto voinut osua omaan riviin?

Mies tuli tositteen kanssa autolta ja nainen tulkitsi ikkunasta ilmeen ei-voitoksi.

– Ei kukaan ole niin rauhallinen, jos voitto osuu omaan kuponkiin, nainen naurahti.

Asian todellinen laita selvisi kuitenkin heti miehen päästyä sisään.

– Voitto, totesi mies ytimekkäästi.

– Olen aina miettinyt, miten reagoisin, jos voittaisin. Ajattelin, että hyppisin ja pomppisin ilmaan, mutta kävikin aivan päinvastoin. Tuli vain vuolaat kyyneleet, nainen kertasi voittohetkeä.

Arki Jämsässä jatkuu samaan tapaan kuin ennen voittoa. Kumpikin jatkaa työssään, mutta välivuosi tai pidempi loma on suunnitteilla.

– Vähän pidempää Lapin-lomaa olemme miettineet, pariskunta sanoi yhteen ääneen.

Jutun videolla samaisesta potista siivun napannut taksiyrittäjä arpoo uutta riviä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    5. 5

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    6. 6

      Au pair -Vanessa saa raivokohtauksen ostoskeskuksessa – laukoo ilmoille melkoisen kirosanaryöpyn: ”Mä vihaan kaikkea!”

    7. 7

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    8. 8

      Armeijan tela-ajoneuvo vajosi jäihin Ruotsissa – yksi sotilas kuoli

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    10. 10

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    2. 2

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    5. 5

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    6. Näytä lisää