Sami, Samuli

Kotimaa

Lotossa tarjolla jopa 20 miljoonaa euroa – Tänne suomalaiset matkustaisivat voittorahoilla

Julkaistu:

Veikkaus kysyi Matkamessuilla, minne osallistujat matkustaisivat, jos voittaisivat lotossa.
Tällä viikolla oikealla lottorivillä voi voittaa 10 miljoonaa euroa, tuplattuna 20 miljoonaa euroa. Veikkaus kysyi viime viikonlopulla Matkamessuille osallistuneilta, minne he matkustaisivat, jos voittaisivat Lotossa. Vastauksia tuli noin 6 000, joista otettiin noin tuhannen vastauksen otos.

Suosituin kohde oli Australia, jonka ohessa mainittiin usein Uusi-Seelanti. Yhdysvallat oli toiseksi suosituin kohde. Yhdysvalloissa suosituin kohde oli New York, mutta myös Kalifornia ja Florida keräsivät useita mainintoja.

Vaikka kymmenen kärjessä onkin pääosin kaukokohteita, suomalaisille kelpaisivat myös matkat perinteisiin Euroopan suurkaupunkeihin kuten Lontooseen ja Pariisiin. Myös Kanarian saaret oli suosittu kohde.

Muutamat suuntaisivat lottovoiton siivittäminä Antarktikselle, Kuuhun tai yleisesti vain avaruuteen. Pari henkilöä kertoi matkustavansa lottovoitolla Tolkien-hengessä Keski-Maahan.

Suomalaisten suosituimmat matkakohteet, jos lottovoitto osuisi kohdalle

1. Australia

2. Yhdysvallat

3. matka maailman ympäri

4. Thaimaa

5. Japani

6. Karibia

7. Malediivit

8. Espanja

9. Kreikka

10. Kuuba

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. 6

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    7. 7

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    8. 8

      Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

    9. 9

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    4. 4

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    6. Näytä lisää