Leevi

Kotimaa

-30 pakkasta! Jäämereltä virtaa Suomeen hyistä ilmaa

Julkaistu:

Sahaava liike talven lämpötiloissa jatkuu. Kuluvalla viikolla lähes koko Suomessa kipristellään kireissä pakkasissa.
Pohjois- ja Keski-Suomessa hytistään parasta aikaa kylmässä pakkassäässä. Forecan päivystävä meteorologi Kristian Roine lupaa kylmän ilmamassan pysyttelevän Suomen yllä loppuviikkoon saakka.

– Pohjois-Suomeen vahvistuu korkeapaine ja sen ilmamassa on peräisin Jäämereltä. Se on kunnon pakkasilmamassa, jonka vuoksi Lapissa on mitattu tänään jopa reilun 30 asteen pakkaslukemia, Roine kertoo.

Käsivarressa lämpötila on laskenut tänään illansuussa peräti 34 pakkasasteeseen ja Keski-Lapissakin lähes -30 asteeseen.

Roineen mukaan hyytävä ilma valuu kohti etelää niin, että tiistaina lähes koko Suomi kuuluu kylmän ilmamassan alueeseen.

– Uudellamaalla ja Läntisessä Suomessa on edelleen pilvilauttaa, joka pitää pakkaslukemia kurissa. Näillä alueilla ei ole erityisen paljon pakkasta, mutta esimerkiksi Itä-Suomessa pakkanen kiristyy noin 20 asteeseen. Lapissa on edelleen -30 asteen lukemia.

Roine sanoo, että kylmä ilmamassa pysyy Suomen yllä useamman päivän.

– Oikeastaan koko viikon ajan ollaan 20-30 pakkasasteen vaiheilla. Ennusteiden mukaan pilveä on melko paljon länsirannikolla ja Uudellamaalla, eli kireät pakkaset näyttäisivät väistävän etelän ja länsirannikon suurten kaupunkien alueet. Kunnon pakkasia löytyy paremmin idästä ja pohjoisesta.

Ensi viikolla taas suojakelit

Tulevaa viikonloppua kohden kireimmät pakkaset hellittävät ja ensi viikolla sää lauhtuu.

– Pakkaset väistyvät itään ja Suomeen alkaa tuulla suoraan etelästä, mikä tuo tullessaan jonkun verran pilveä. Tulevana viikonloppuna pakkaset hellittävät Pohjois-Suomessa 10-20 asteen välille.

Viikonlopun jälkeen lännestä saapuu Suomeen matalapaine, mikä tietää lauhtuvaa säätä.

– Ensi viikon alkupuolella lämpötilat voivat käväistä suojan puolella suuressa osassa maata, Roine sanoo.

Lauhtumisen yhteydessä Suomeen saapuu myös lumisateita.

– Ennusteen mukaan etenkin Pohjois-Suomessa sataa alkuviikosta lunta, mutta Etelä-Suomessa ei välttämättä silloinkaan tule juuri lainkaan sateita.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    6. 6

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    7. 7

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    8. 8

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    9. 9

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    10. 10

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    6. Näytä lisää