Martta

Kotimaa

Valikko

Tytärtään puolustanut espoolainen isä pahoinpiteli 7-vuotiaan naapurin pojan – löi ja työnsi kasvot lumihankeen

Julkaistu:

Espoo
Lasten välisestä kahakasta lähtenyt riita päättyi siihen, että toisen lapsen isä uhkasi tappaa.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi 50-vuotiaan miehen naapurinsa pojan pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Rangaistukseksi määrättiin 85 päiväsakkoa, mikä miehen tuloilla tarkoittaa 510:tä euroa.

Rikokset tapahtuivat Espoossa maaliskuussa 2013. Välikohtaus alkoi sitä, kun tuomitun tytär tuli kotiin ja kertoi, että naapurin 7-vuotias poika oli kiusannut häntä ja kampittanut pihamaalla.

Isä raivostui tästä ja meni pihalle selvittämään tapahtunutta. Hän tarttui 7-vuotiasta poikaa niskasta, löi tätä avokämmenellä naamaan ja työnsi pojan kasvot lumeen.

Todistajina kuultiin pojan lisäksi pojan äitiä ja äidin luona kyläilemässä ollutta ystävätärtä. Naisten mukaan poika oli kotiin tullessaan hysteerinen ja itkuinen, ja hänen kasvonsa punoittivat joko kylmästä tai kasvoihin kohdistuneesta iskusta.

Kuultuaan pojan tarinan naiset lähtivät ulos selvittämään tilannetta, ja äiti soitti paikalle poliisit. Vanhemmat ottivat yhteen sanallisesti ja mies – englantia puhuva – uhkasi tappaa.

Äidin mukaan uhkaus kohdistui häneen (”I will kill you”), riitaa vierestä seuranneen ystävättären mielestä 7-vuotiaaseen poikaan (”I will kill him”).

Isä kiisti syytteet - antoi vain nuhteet

Mies kiisti kaikki syytteet ja kertoi vain nuhdelleensa poikaa tyttärensä kiusaamisesta.

Hänen mukaansa lapset leikkivät keskenään edelleenkin, ja poika kyläilee heidän luonaan edelleenkin.

Oikeus kuitenkin katsoi, että isä syyllistyi niihin rikoksiin, mistä häntä syytettiinkin. Tässä arviossa painoi muun muassa lääkärin lausunto, jonka mukaan poika oli saanut lyönnistä lieviä vammoja, jotka eivät kuitenkaan jää pysyviksi. Mitä uhkaukseen tulee, oikeus katsoi miehen uhanneen äitiä pojan kautta, ja täten hänet tuomittiin pahoinpitelyn lisäksi myös laittomasta uhkauksesta.

Päiväsakkojen lisäksi mies määrättiin maksamaan 7-vuotiaalle pojalla 500 euroa tilapäisestä haitasta ja 100 euroa henkisestä kärsimyksestä. Äidille hänen on maksettava 400 euroa henkisestä kärsimyksestä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Ranuan jääkarhut saivat jäätävän lahjan helteiden keskelle – pikku pentu innostui temppuilemaan kunnolla

  5. 5

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  6. 6

    Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

  7. 7

    Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

  8. 8

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  7. 7

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  10. 10

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Ranuan jääkarhut saivat jäätävän lahjan helteiden keskelle – pikku pentu innostui temppuilemaan kunnolla

  5. 5

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  6. Näytä lisää