Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Kilpailu- ja kuluttajavirasto: S-ryhmän alennetut tuotteet eivät välttämättä alenna ruokakorin hintaa

Julkaistu:

Ruoka
Myös listan ulkopuolelle jäävien tuotteiden hinnat saattavat muuttua, huomautetaan Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
S-ryhmä toimitti Ilta-Sanomille listan sadasta suosituimmasta halvemman hinnan saaneesta tuotteestaan. Listalta löytyy paljon eineksiä, valmisruokia ja limsoja, mutta ei juuri lainkaan hedelmiä ja vihanneksia.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Anu Raijas sanoo, etteivät uuden hinnan saaneet tuotteet välttämättä kevennä merkittävästi kuluttajan ruokakorin hintaa.

– Nämä tuotteet eivät tavallisen kuluttajan ruokakorin kokonaishintaan juurikaan vaikuta. Hän ei näihin tuotteisiin ostoksiaan keskitä. Listalla on paljon jalostettuja lihatuotteita ja sieltä puuttuivat kokonaan esimerkiksi vihannekset, Raijas sanoo.

Hän huomauttaa, että myös listan ulkopuolelle jääneiden tuotteiden hinnat saattavat muuttua.

– Kuluttaja ei voi odottaa, että hänen ruokakorinsa hinta laskisi 20 tai 30 prosenttia. Toinen puoli on se, että emmehän me tiedä, millainen alennettujen tuotteiden ulkopuolelle jäävien tuotteiden hintakehitys on jatkossa, Raijas huomauttaa.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä laskeskeli sunnuntaina, että nelihenkisen perheen ostoskorin hinta voi laskea Heikkilän mukaan jopa 2000 eurolla vuodessa.

– Suomalainen käyttää vuodessa ruokaan keskimäärin 2500 euroa. Jos hän hankkii ruoat 150 tuotteen valikoimasta, joiden hinta laskee eniten, voi säästöä tulla 20 prosenttia, eli 500 euroa, Heikkilä väitti.

– –Kyseessä ei ole hetkellinen ale, vaan pysyvä linjaus, joka on suurin strateginen käänne S-ryhmän marketkaupassa vuosikymmeneen.

Piristysruiske ketjulle

Hän sanoo, että hintojen halpuuttaminen saattaa toimia piristysruiskeena S-ryhmälle.

– Sellaiset motiivit tässä on taustalla. Kauppa on varmasti tarkkaan laskenut, millaiset tuotteet kannattaa alentaa.

Raijas kertoo, että kuluttajien mielissä Lidl on edelleenkin profiloitunut kaikkein edullisimmaksi myymäläksi. Tiettyjen tuotteiden hintojen alentamisella halutaan S-ryhmässä vastata kilpailuun.

– Mielikuva Lidlin halvasta hintatasosta on hyvin vahva, Raijas toteaa.

Hän sanoo, että S-ryhmän päätös alentaa useiden tuotteiden hintoja on piristysruiske myös kilpailulle.

– Näin markkinat toimivat ja näin niiden pitääkin toimia, hän sanoo.

Ilta-Sanomat kävi maanantaina aamulla katsomassa, ryntäsivätkö kansalaiset halventuneiden hintojen perään. Video yllä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    2. 2

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    3. 3

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    4. 4

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    5. 5

      Mikko Nousiainen ja Linda Wiklund naimisiin!

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Islannin rannikolla tutkitaan mystistä arkkua – löytyykö natsien kulta-aarre 77 vuotta sitten upotetusta rahtilaivasta?

    10. 10

      Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    4. 4

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    2. 2

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    3. 3

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    4. 4

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    5. 5

      Mikko Nousiainen ja Linda Wiklund naimisiin!

    6. Näytä lisää