Leevi

Kotimaa

Suomen pizzakuskien hillittömät tarinat: ”Siellä oli mies kahlittu seisaaltaan käsistään ja jaloistaan käsiraudoilla”

Julkaistu:

Perheriitoja, seksuaalisia ehdotuksia, matkalla kadonneita pizzoja... Aina pizzankuljetus ei suju odotusten mukaan, vaan pizzakuskit joutuvat kohtaamaan työssään yllättäviäkin tilanteita.
– Kerran asiakkaat olivat niin humalassa, etteivät saaneet ulko-ovea auki. Pizzat toimitettiin asuntoon parvekkeelta heitetyn pyykkinarun avulla. Asiakkaat heittivät rahat parvekkeelta, ja kuski antoi vaihtorahat naruun kiinnitetyn tyhjän kukka-amppelin avulla, kolme pizzeriaa omistava Tuulia Kilpi muistelee

Toista päivää töissä oleva pizzakuski Jonne Sundahl, 18, lastaa tilausta Kilven omistaman, Helsingin Ruoholahden Kotipizzan autoon. Sundahl ei ole vielä joutunut erikoisiin tilanteisiin, mutta Kilpi kertoo, että hänen työntekijöilleen on kyllä vuosien varrella sattunut ja tapahtunut. Muutama tapaus on jäänyt lähtemättömästi yrittäjän mieleen.

Kerran nainen oli tilannut pizzan, mutta ruokaa ei koskaan saatu toimitettua perille saakka. Nainen ei tullut avaamaan ovea, jolloin kuski yritti tavoittaa hänet puhelimitse.

– Nainen ei vastannut, mutta sen jälkeen naisen mies alkoi soitella kuskillemme, että ei ole enää mitään asiaa soitella hänen rouvalleen, Kilpi jatkaa.

Kilven mukaan kuski yritti korrektisti kertoa, että hän oli vain tuomassa pizzaa.

– Sen jälkeen kuski sai myös tekstiviestejä, että älä soittele tai tekstaile tänne enää, Kilpi jatkaa.

Ilta-Sanomat kysyi nykyisiltä ja entisiltä pizzakuskeilta, millaisiin yllättäviin tilanteisiin he ovat työssään joutuneet. Soittokierros paljasti, että lähes jokainen kuski muistaa hämmennystä aiheuttaneen tilanteen.

Eräs kuski sai kerran tuta, minkälaisen reaktion muutaman minuutin myöhässä ollut pizzatilaus saattaa pahimmillaan aiheuttaa.

– Juhliin menossa ollut, pizzan tilannut nainen suuttui, heitti pizzan pitkin huonetta kuin frisbeen ja soitti pizzeriaan, että pizza on levällään eikä sitä voi syödä, eräs pizzakuski kertoo.

Bilekutsuja tulee silloin tällöin.

Pizzakuski joutui seuraamaan tilannetta vaivaantuneena oven suulta.

Pohjoisessa Suomessa välimatkat ovat usein pidempiä kuin etelässä. Välillä pizzantilaajat turvautuvat erikoisiinkin kikkoihin saadakseen nälkänsä taltutettua.

– Joskus taksikuski saattaa hakea ja maksaa pizzat. Keinot keksitään, eräs pohjoisessa asuva pizzeriayrittäjä kertoo.

Varsinkin perjantai-iltaisin pizzantilaajilla saattaa olla niin sanotusti meno päällä. Silloin sauna on lämpimänä, ihmiset nousuhumalassa ja kuskeja houkutellaan liittymään juhlaporukkaan.

– Bilekutsuja tulee silloin tällöin. Välillä myös pyydetään, että pizzakuski tulisi alasti polttareihin, eräs kuski paljastaa.

Joskus kuskille on jopa sanottu suoraan, että ”pomosi kanssa on sovittu, että voit jäädä paikalle strippaamaan”.

Sama kuski kertoo, kuinka hänen kollegansa vei kerran pizzoja polttariporukalle. Perillä odotti aikamoinen yllätys.

– Siellä oli mies kahlittu seisaaltaan käsistään ja jaloistaan käsiraudoilla, kuski jatkaa.

Pizzayrittäjä Tuulia Kilpi on työskennellyt kuskina myös itse. Erään kerran hän vei pizzaa nuorten naisten polttariporukalle. Oven avanneet naiset olivat selvästi odottaneet paikan päälle mieskuskia.

Saunomaan kysellään aika paljon, varsinkin vanhemmat mammat pyytävät.

– He olisivat todennäköisesti halunneet huijata morsianta, että tulossa on striptease-esitys. Olemukseni pilasi selvästi tunnelman, Kilpi jatkaa.

Oven takana saattaa odottaa myös kokonaan alaston tai vähintäänkin alusvaatteissa kekkaloiva asiakas. Välillä asiakkaat varmistavat jo tilausvaiheessa, että paikalle on tulossa mieskuski. Paikalla on saattanut olla vanhempi rouvashenkilö tai naisporukka vähissä vaatteissa.

– Saunomaan kysellään aika paljon, varsinkin vanhemmat mammat pyytävät, bilekutsuja saava mieskuski kertoo.

– Yleensä sanon vain, että harmi, mutta olen töissä, hän jatkaa.

Toinen kuski kertoo, että jotkut tilanteet ovat jääneet vaivaamaan mieltä pidemmäksi aikaa.

– Nainen tilasi pizzan ja tuli avaamaan oven silmä mustana. Jäin oven taakse huuli pyöreänä, mutta soitin sen jälkeen poliisit paikalle, kuski kertoo.

Kuskin mukaan tapahtuma oli onneksi yksittäistapaus kymmenen vuoden ajalta.

Eräs kuski odotteli valmiin pizzan kanssa parikymmentä minuuttia pihamaalla.

– Selvisi, että perheenäidillä ja lapsilla oli riita käynnissä.

Jos asiakkaat aiheuttavat erikoisia tilanteita, sattuu sitä välillä myös toisessa päässä.

Joskus pizza on kadonnut mystisesti matkalla. Silloin kuskin ei ole auttanut kuin soittaa työantajalleen, että on hävittänyt pizzan.

– Se oli luultavasti jäänyt auton katolle, kun kuski on lähtenyt keikalle. Nauratti, ja tein uuden pizzan, eräs yrittäjä kertoo.

Asiakas ei huomannut kömmähdystä, sillä tilaus saatiin ajoissa perille.

– Meillä on nopea kuljetus. Tilanne vain oli aika koominen, yrittäjä jatkaa.

Kotipizzayrittäjä Tuulia Kilpi kertoo, ettei heidänkään pizzerioissaan ole inhimillisiltä erehdyksiltä vältytty.

– Kerran asiakkaalle vietiin vahingossa henkilökunnan eväspizza. Asiakas soitti huvittuneena, että hänen pizzastaan puuttuu pala jo valmiiksi. Huumorilla selvittiin, ja asiakkaalle toimittiin uusi pizza tilalle, Kilpi naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    6. 6

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    7. 7

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    8. 8

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    9. 9

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    10. 10

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    5. 5

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    6. Näytä lisää