Merja

Kotimaa

Valikko

Tiesitkö nämä 10 kohtaa viinalaista? Peltoaukeaa ja flunssatoteja ei saa mainostaa

IS poimi Valviran ohjeista 10 kieltoa, joiden mukaan alkoholilakia sovelletaan.

ALKOHOLILAKIA tulkitaan sekä vuodenvaihteessa voimaan astuneiden kiristysten että jo aiemmin laadittujen kieltojen pohjalta. Seuraavassa Ilta-Sanomien poimimia esimerkkejä Valviran laatimasta 60-sivuisesta oppaasta.

1. Herrasväen jälkiruoka mainoskiellossa

Valvira katsoo, että mainos, jossa kahvi ja konjakki luvataan esimerkiksi 10 eurolla, on tarkoitettu edistämään konjakin myyntiä. Mainontakielto koskee myös muita väkevistä juomista valmistettuja drinkkejä, kuten Kossu-vissyä tai Irish Coffeeta.

2. Pullot pois ikkunasta

Ravintola ei saa myöskään asetella väkevää alkoholia sisältäviä pulloja ikkunaan. Viranomainen katsoi vuonna 1995 kielletyksi mainonnaksi ravintolan näyteikkunassa somisteena käytetyt Finlandia Vodka -pullot ja niiden pahviset kuvat, koska mainonta ulottui anniskelupaikan ulkopuolelle.

3. Hillittyjä hinnastoja

Asiakkaille mukaan vietäväksi tarkoitetussa samoin kuin tietoverkossa julkaistussa hinnastossa kaikki saatavilla olevat alkoholijuomat on esitettävä hillitysti ja keskenään yhdenmukaisella tavalla. Yksittäistä juomaa ei saa korostaa fontein, värein tai esimerkiksi asettelullisin keinoin.

4. Ajamista ja juomista ei saa yhdistää

Moottoriurheilukilpailun nimeäminen alkoholijuoman mukaan ja kilpailun mainostaminen alkoholijuoman nimeä käyttäen voidaan katsoa alkoholin nauttimisen ja ajoneuvolla ajamisen yhdistämiseksi.

Viranomainen on tulkinnut, että alkoholijuoman nimeen sisältynyt sana ”speedway” sekä etiketissä kuvatut ruutuliput yhdistivät nämä kaksi asiaa.

5. Lupailut paranemisesta kielletty

Kuluttajalle ei saa antaa sellaista kuvaa, jonka mukaan alkoholin käytön avulla voitaisiin poistaa henkisiä tai ruumiillisia ongelmia, parantaa sairauksia taikka lievittää pahaa oloa tai sairauden oireita. Siksi esimerkiksi ”flunssatotien”, ”krapularyyppyjen” ja ”kankkuskaljojen” mainonta on kielletty.

6. ”Vauhdikkaat illat” lainvastaisia

Asiakkaita ei saa houkutella esimerkiksi ravintolaan ilmaisen alkoholin avulla. Viranomainen katsoi vuonna 1998 sopimattomaksi mm. ilmaistarjoilun järjestämisen kanta-asiakasilloissa siten, että kanta-asiakkaaksi saattoi rekisteröityä ravintolassa täyttämällä kortin, jossa luvattiin ”vauhdikkaita kanta-asiakasiltoja”.
7. Älä mainosta epäsuorasti

Väkevälle alkoholijuomalle vakiintunutta tunnusta ei saa Valviran mukaan käyttää mainonnassa sellaisenaan eikä tunnistettavasti muunnettuna muun tuotteen tai palvelun tunnuksena.

Viranomainen on kieltänyt mm. ravintolan lehti-ilmoituksen, jossa käytettiin Koskenkorvan etikettiä muistuttavaa peltoaukean kuvaa.

8. Urheilua ja alkoholia ei sovi yhdistää

Valviran mukaan mainos, jossa kuvataan urheilutilanteita ja sen jälkeen olutta juovia ihmisiä, voi luoda vaikutelman, että urheilijat rentoutuvat kilpailun jälkeen alkoholia nauttimalla. Viranomaisen mielestä suositun urheilijan esiintyminen alkoholimainoksessa voi vedota herkästi alaikäisiin.

9. Muista alaikäiset

Mainonnan voidaan katsoa kohdistuvan alaikäisiin myös silloin, kun mainoksessa esiintyy senhetkisiä nuorisokulttuurin idoleita. Niinpä Tuotevalvontakeskus katsoi vuonna 1995, että keskiolutpullojen takaetiketteihin on sopimatonta painaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen yksittäisten pelaajien ja valmentajien keräilykuvia.

10. Tornionjoki ei mene tunturipurosta

Vuonna 1997 Tuotevalvontakeskus käsitteli olutmainosta, jonka mukaan olut oli valmistettu ”vedestä, joka on peräisin Lapin kirkkaista tunturipuroista” tai ”tunturipurojen kirkkaisiin vesiin”. Tämä katsottiin harhaanjohtavaksi, kun vesi otettiin todellisuudessa Tornionjoesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa kuudetta finaalia: Tappara tarrasi kiinni Kanada-maljaan – Juhani Jasu vei vieraat johtoon, katso videot

    2. 2

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

    6. 6

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    7. 7

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa kuudetta finaalia: Tappara tarrasi kiinni Kanada-maljaan – Juhani Jasu vei vieraat johtoon, katso videot

    2. 2

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

    6. Näytä lisää