Verneri

Kotimaa

Tuhopolttaja piinaa opiskelijataloa Jyväskylässä

Julkaistu:

Jyväskylä
Poliisi toivoo vihjeitä tahallaan sytytetyistä paloista.
Opiskelija-asuntolassa Jyväskylän Kuokkalassa on syttynen kahdesti tulipalo kuukauden aikana. Uusin palo syttyi viime yönä noin kello kolmen aikaan.

– Viime yönä oli jo toinen tulipalo samassa rakennuksessa kuukauden sisällä Ainolankaari 2:ssa. Asukkailla on suuri huoli asiasta, Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (KOAS) toimitusjohtaja Matti Tanskanen kertoo.

– Tällä kertaa palo oli syttynyt rappukäytävässä. Palo oli tahallaan sytytetty, kuten edelliselläkin kerralla. Nyt täytyy toivoa, että tuhopolttaja saadaan kiinni, hän kertoo.

Tanskanen harmittelee asiaa, sillä aluetta ja taloa on pidetty aiemmin ihan hyvämaineisena ja rauhallisena.

– Ensimmäinen palo oli sytytetty varastokomerossa. Siitä aiheutui vahinkoja tavaroille ja savuvahinkoja rappukäytävään. Rappukäytävän seiniä täytyi maalata. Onneksi kummassakaan tapauksessa ei aiheutunut henkilövahinkoja, hän kertoo.

Kyseinen talo on kuusikerroksinen, ja palon laajentuminen olisi voinut aiheuttaa suuria vahinkoja. Poliisin mukaan palot ovat tahallaan sytytettyjä ja vihjeitä palosta voi lähettää numeroon 050-456 0471.

Poliisi tutkii

Toimitusjohtaja Tanskasen mukaan poliisi tutkii tiivisti asiaa ja on saanut jo joitakin vihjeitä asiasta. Tanskasen mukaan KOAS ei aio jäädä sekään toimettomana odottelemaan asian selviämistä.

– Poliisin mukaan palot ovat tahallaan sytytettyjä. Poliisi on kertonut, että se toivoo lisää vihjeitä palosta. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö on myös itse lisännyt valvontaa alueella.

– Pyrimme kaikin keinoin siihen, että tekijä tai tekijät saadaan kiinni. Kaikkien etu olisi, että asumisrauha saataisiin mahdollisimman pian palautetuksi, Tanskanen kertoo.

Miksi ei valvontakameroita?

Opiskelija Henri Haverinen on asunut avovaimonsa kanssa Ainolankaari 2:ssa pari vuotta.

Haverinen sanoo, että talossa on saanut tottua kaikenlaiseen ilkivaltaan. Ikkunoita on rikottu, roskapönttöjä on sytytetty tuleen ja paikkoja on töhritty. Viime aikoina asuminen on käynyt kuitenkin vaaralliseksi. Rappukäytävässä on ollut tuhopolttoja.

– Olemme miettineet asunnon vaihtoa. Voisimme maksaa parisataa euroa enemmän vuokraa turvallisemmasta asunnosta.

Ilkivalta häiritsee opiskelijoiden asumista muutenkin. Varastoon ei Haverisen mukaan uskalla jättää tavaroita.

– Miksi KOAS ei asenna taloon valvontakameroita, Haverinen ihmettelee.

Opiskelijatalon tulipaloista kertoivat aiemmin Iltalehti ja Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    2. 2

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. 6

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    10. 10

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    2. 2

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. Näytä lisää