Kullervo

Kotimaa

Turkulaisliikkeelle satoja varauksia Charlie Hebdon erikoisnumerosta

Julkaistu:

Turun Sarjakuvakauppa on ainakin tällä hetkellä ainut suomalainen liike, josta on mahdollista ostaa Charlie Hebdo -lehden erikoisnumeroa.
Tilauksia on jätetty kauppias Petteri Ojan mukaan satoja.

Vielä ei lehtiä liikkeen hyllyssä ole, mutta lähiaikoina niitä pitäisi Turkuun saapua.

– Näyttää siltä, että ensimmäinen erä ei ehdi meille vielä täksi, eikä välttämättä ensi viikoksikaan. Niitä kuitenkin tulee, Oja sanoo.

Sananvapaus. Se on se syy, jonka vuoksi lehden haluan.

ISTV vieraili liikkeessä torstaina. Heti aamupäivällä ovien avauduttua liikkeessä vieraili useita henkilöitä lehteä kysymässä. Lähes jokainen jätti nimensä pitkään tilauslistaan.

– Sananvapaus. Se on se syy, jonka vuoksi lehden haluan, totesi Tapio Erkkilä.

Kun poliisi kuuli Turun Sarjakuvakaupan ottavan lehden myyntiin, se oli yhteydessä Ojaan.

– He kehottivat minua olemaan heihin yhteydessä, mikäli tarve vaatii, Oja muotoilee.

Kauppias ei pelkää myyntipäätöksen aiheuttavan kielteisiä reaktioita.

– Minä vain myyn sarjakuvaa, ei tässä voi alkaa pelätä.

Lehdet olisivat saapuneet Turkuun nopeammin, mikäli Oja olisi saanut tilata ne suoraan kustantajalta. Sillä on kuitenkin Suomen-sopimus Lehtipisteen kanssa, joten tilaus ei onnistunut. Lehtipiste ei ole tilaamassa lehtiä jälleenmyyntiin.

– Meillä on Ranskassa muita kontakteja, joiden kautta asia etenee, Oja kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

  7. 7

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  8. 8

    Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  8. 8

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. Näytä lisää