Alma

Kotimaa

Valikko

Taskuvaras iski Stockan tuulikaapissa, kiire teki nolot tepposet

Julkaistu:

Liukkaat kelit suosivat pitkäkyntisiä. Vanhus varoittaa ikätovereita.
Kahdelle taskuvarkaalle sattui työnkuvalle tyypillisen kiireen vuoksi nolo arviointivirhe alkuviikosta Helsingissä tavaratalo Stockmannin pääsisäänkäynnin tuulikaapissa.

Kaksi pitkäkyntistä, mies ja nainen, likistivät 79-vuotiaan naisen väliinsä. Toinen napsautti auki käsilaukun.

– Siellä oli lompakko, mutta hän veikin taskukalenterini, vanhus kertoo.

– Siinä menivät paitsi viikko-ohjelmat myös kaikkien ystävättärieni osoitteet, hierojan käyntikortti, antioksidanttiklinikan yhteystiedot ja kaikki muukin, ihan kaikki.

Vanhus oli silti tyytyväinen, että lompakko pelastui. Edellisen kerran taskuvarkaan kohteeksi joutuessaan vanhus menetti lompakkonsa mukana rahat, pankkikortin ja muut kortit. Silloinkin paikka oli Stockmannin tienoo, mutta ulkona kadulla.

– Tyhjän lompakon löysi lumihangesta Unioninkadulta yliopiston professori Timo Vihavainen. Vein hänelle kiitokseksi viinipullon, vanhus kertoo.

Tällä kertaa tarinalla oli onnellinen loppu.

Vanhus ei vielä tuulikaapissa huomannut, mitä tapahtui. Heti sisällä hänen luokseen tuli rouva, joka oli nähnyt kaiken. Rouva oli aluksi luullut vanhuksen ja taskuvarkaiden oelvan samaa seuruetta, koska he kulkivat niin lähekkäin.

Taskuvarkaat olivat tehneet tuulikaapissa u-käännöksen.

– He olivat kysyneet rouvalta englanniksi, pääsikö tästä rautatieasemalle ja kun hän sanoi ei, olivat kääntyneet. Se kysyminen oli varmaankin hämäystä, vanhus epäilee.

Se kysyminen oli varmaankin hämäystä.

Rouva neuvoi vanhuksen ottamaan yhteyttä Stockmannin neuvontaa, josta vanhus neuvottiin myymäläetsivien pakeille. Hän kertoi, mitä oli tapahtunut.

Stockmannilta lähdettyään vanhus kävi tutkimassa edessä olevan roskiksen, koska arveli, että taskukakalenterilla ei ollut ollut taskuvarkaille pysyvämpää arvoa.

– Siinä oli puliukko ennen minua, jouduin vähän jonottamaan, vanhus kertoo.

Vanhus oli tuskin ehtinyt kotiin, kun Stockmannilta soitettiin. Taskuvarkaus oli tallentunut useampaankin kameraan. Tekijäkaksikko oli kääntynyt Espan suuntaan ja yhdestä kuvasta näkyi, kuinka taskukalenteri heitettiin Akateemisen kirjakaupun roskikseen.

Sieltä se oli löytynyt.

Vanhusta neuvottiin tekemään rikosilmoitus, minkä hän tekikin.

– Tein sen netissä. Se ei ollut kyllä kovin helppoa, vanhus kertoo.

Vanhus varoittaa kaikkia ikätovereitaan liukkaan kelin aiheuttamasta lisääntyneestä riskistä joutua taskuvarkaiden uhriksi.

– En taaskaan huomannut, että minua oli lähdetty seuraamaan, koska katselin vain jalkoihini, etten liukastuisi. Sama kävi edellisellä kerralla.

En taaskaan huomannut, että minua oli lähdetty seuraamaan, koska katselin vain jalkoihini, etten liukastuisi.

Ylikonstaapeli Markku Åberg Helsingin poliisista luonnehtii vanhuksen tapausta erittäin ja valitettavan tyypilliseksi.

– Keskeinen paikka, jossa liikkuu paljon ihmisiä, ja kohteena ikäihminen, joilla on usein heikommat valmiudet liikkua kuin nuoremmilla. Jotkut joutuvat keskittymään pysyäkseen paikallaankin pystyssä.

– Taskuvarkauksia on ollut paljon myös julkisissa kulkuneuvoissa kuten raitiovaunuissa. Niinhän kävi taannoin myös rouva Tellervo Koivistolle, Åberg muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

    8. 8

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    9. 9

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    10. 10

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    8. 8

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    6. Näytä lisää