Iivari, Iivo

Kotimaa

Oulun poliisi: Myllyojan piirityspaikalla turvallista liikkua

Julkaistu:

Vielä puolenyön aikaan poliisi sanoi paikalla olleille ihmisille, että alueelle ei ole turvallista mennä.
Oulussa Myllyojan piirityspaikalla on jo turvallista liikkua, kertoo Oulun poliisi. Tilanne on poliisin mukaan päättynyt.

Vielä puolenyön aikaan poliisi sanoi paikalla olleille ihmisille, että alueelle ei ole turvallista mennä. STT-Lehtikuvan kuvaajan mukaan paikalla oli vielä tuolloin ainakin kolme ambulanssia.

Poliisi ei kommentoinut STT:lle aamuyöllä sitä, liittyikö tapaukseen myös muita henkilöitä kuin kiinni otettu epäilty surmaaja. Poliisi ei kommentoinut myöskään epäillyn surmaajan tilaa. Illalla poliisi tiedotti, että epäillyn kiinniotossa käytettiin asetta.

Tapauksen tutkinta on siirtynyt keskusrikospoliisille, jonka on määrä tiedottaa tapauksesta lisää aamulla.

Oulua järisyttänyt draama sai alkunsa, kun tuntematon mies surmasi kaksi ihmistä iltakuuden aikoihin kirveellä Tuirassa sijaitsevassa pubissa. Poliisi aloitti suuren etsintäoperaation ja varoitti yleisöä vaarallisena pidetystä miehestä.

Toinen uhreista surmattiin sisällä pubissa, toinen sen ulkopuolella. Etsintäoperaatio päättyi illalla kuusikerroksisen kerrostalon piiritykseen Myllyojalla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  2. 2

    Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

  3. 3

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  4. 4

    Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

  5. 5

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  6. 6

    Perussuomalaiset: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet otettava säilöön

  7. 7

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

  8. 8

    Mr Sexy, Miss Pelinainen, Mr Too Big – Nämä 11 sinkkua kilpailevat voitosta Paratiisihotelli-ohjelmassa!

  9. 9

    ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

  10. 10

    Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  2. 2

    Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

  3. 3

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  4. 4

    Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

  5. 5

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  6. Näytä lisää