Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Ilmajoen onnettomuus: Kukaan ei nähnyt, kun nuori mies putosi lietelantakaivoon

Julkaistu:

23-vuotias mies putosi keskiviikkona aamupäivällä Ilmajoen maaseutuoppilaitoksen lietelantakaivoon ja menehtyi.
23-vuotias mies oli mennyt yksin avaamaan sikalasta kaivoon tulevan purkuputken päätä.

– Siihen kertyy olkia tukkeeksi. Se avataan avataan rutiininomaisesti noin kerran viikossa, kertoo Seinäjoen koulutuskuntayhtymän koulutusjohtaja Matti Yli-Lahti Ilta-Sanomille.

Työ tehdään pitkällä työkalulla kaivon reunalta, maan päältä.

– Emme vielä tarkkaan tiedä, miten hän on sinne pudonnut tai kuinka kauan hän joutui olemaan siellä. Poliisi tutkii nyt. He tuleat huomenna tekemään kuulusteluja, Yli-lahti kertoo.

– Se on sellainen työ, joka voidaan tehdä yksin, mutta ainahan se on hyvä, jos joku toinen on mukana.

Menehtynyt työntekijä oli oppilaitoksen entinen oppilas. Työsuhde oli jatkunut jo jonkin aikaa, ainakin yli vuoden, joten kyseessä ei ollut kokemattomuus, Yli-Lahti arvioi.

Kaivon pohjalla oli nestemäistä lietelantaa 70-80 senttiä. Vapaata pudotusta oli noin 1,3 metriä.

– Meillä on perustettu kriisiryhmä, kertoo koulutuspäällikkö Virpi Norja, jonka työpiste on Ilmajoella.

Tunnelmat ovat järkyttyneet.

Poliisin mukaan tapahtumaa tutkitaan työtapaturmana ja selvitetään kuolemansyy. Yli-Lahti ei osaa tässä vaiheessa sanoa, oliko kyseessä hukkuminen vai putoamisen aiheuttama vamma.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  8. 8

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  9. 9

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  10. 10

    Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  4. 4

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  10. 10

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  6. Näytä lisää