Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Lehdet: Aarnio-vyyhtiin liitetty huippuasianajaja voittanut Suomen-mestaruuden valehtelussa

Asianajaja Teppo Laine on isossa roolissa Helsingin ex-huumepoliisipäällikkö Jari Aarnioon liittyvässä niin sanotussa Trevoc-haarassa. Hän kertoo lehtihaastattelussa olevansa myös Suomen mestari valehtelussa.
Asianajaja Teppo Laine puolustaa Helsingin käräjäoikeudessa seurantalaiteyhtiö Trevocin toimitusjohtajaa Pasi Patamaa. Patama kiistää kaikki syytteet.

– Trevoc Oy on harjoittanut laillista liiketoimintaa Suomessa ja hoitanut kaikki yritykselle kuuluvat velvoitteet, Pataman asianajaja Teppo Laine sanoi vakavana Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.

Laine paljastaa itsestään kuitenkin lehtihaastattelussa hieman erilaisemman puolen. Haastattelu on julkaistu Lännen Median lehdissä. Huippuasianajaja harrastaa nimittäin stand up -komiikkaa. Ja itse asiassa hän voitti Etelä-Pohjanmaan Kortesjärvellä järjestetyn valehtelun SM-kisan vuonna 2006. Kilpailun ideana oli kertoa tarina, joka oli täyttä lööperiä.

Hän kertoi itähelsinkiläisen nuorisorikollisen Ranen kasvutarinan. Hän törmää nykyäänkin ihmisiin, jotka muistavat hänet Kortesjärveltä.

– Toisaalta en ole pitänyt asiaa myöskään vakan alla. Kun pääsen ihmisten kanssa tutuksi, paljastan kyllä, että niin minäkin muuten olen Suomen mestari – meinaan valehtelussa. Vastaus on yleensä, että "no en kyllä yhtään ihmettele", Laine kertoo lehtihaastattelussa.

Hän uskoo kuitenkin, että ihmiset osaavat erottaa toisistaan hänen ammattinsa ja harrastuksensa. Hän on toiminut aiemmin myös baarimikkona. Laineen mukaan aiemmasta urasta ja elämänkokemuksesta on hyötyä nykyisessä työssä.

– Väitän olevani keskimääräistä parempi lukemaan esimerkiksi ihmisten kehonkieltä oikeussalissa. Ei nämä menneisyyden jutut mitenkään vie pois minun nykyistä ammattitaitoani. Oikeussali on eri foorumi, ja ihmisillä on elämässään erilaisia rooleja, Laine kertoo haastattelussa.

Rikosylikomisario Jari Aarniota koskevien virkarikos- ja lahjussyytteiden pääkäsittely alkoi tällä viikolla Helsingin käräjäoikeudessa. Kyse on seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvistä rikosepäilyistä.

Aarniolle vaaditaan Trevoc-jutusta ja myöhemmin käsittelyyn tulevasta huumejutusta yhteensä peräti 13 vuoden vankeutta eli ankarinta mahdollista rangaistusta. Hän kiistää syytteet jyrkästi.

– Rikosprosessissa syyttäjällä on todistustaakka. Vastaaja on syytön kunnes toisin todistetaan, sanoi Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi hieman ennen istunnon alkua.

Aarniota kuvasi salissa ennen pääkäsittelyn alkua tusinan verran kuvaajia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – toinen jatkoerä käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

  4. 4

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. 6

    Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

  7. 7

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  8. 8

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  9. 9

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  10. 10

    Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  6. 6

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  10. 10

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – toinen jatkoerä käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

  4. 4

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. Näytä lisää