Akseli

Kotimaa

Valikko

Tuuli yltyy yöllä – Turussa vesimassa uhkaa vyöryä rakennuksiin

Merivesi nousee tiistain vastaisena yönä paikoin korkealle, varoittaa Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä Tulvakeskus.
Selkämeren yli itään liikkuva matalapaine tuo maanantaina mukanaan kovan etelän ja lännen välisen tuulen. Tulvakeskuksen mukaan tuuli nostaa meriveden pintaa.

Merenkurkussa, Selkämeren pohjoisosassa ja Suomenlahden länsiosassa merivesi nousee korkealle. Varoitus erittäin korkeasta merivedestä on puolestaan voimassa lounaissaaristossa ja Selkämeren eteläosassa, kertoo Tulvakeskus tiedotteessaan.

Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan ensi yönä 95–110 senttimetriä normaalia korkeammalle. Turussa vesi on korkeimmillaan iltayön aikana ja Selkämerellä aamuyön aikana. Tämän jälkeen vedenkorkeus lähtee laskuun ja palautuu noin lähtötasolleen, joka on noin 40–50 normaalia tasoa korkeampi..

Lähellä rantaviivaa vesi voi tulvia kaduille ja yksittäisiin rakennuksiin. Satamissa voi aiheutua liikenteelle ongelmia. Merivesi ei ole aikoihin noussut yhtä korkealle.

– Esimerkiksi Turussa merivesi on ollut yli metrin keskivettä korkeammalla viimeksi tammikuussa 2007, toteaa Ilmatieteen laitoksen meripäivystäjä Anni Montonen Tulvakeskuksen tiedotteessa.

Montosen mukaan vesi kävi tuolloin korkeimmillaan 113 sentissä. Kaikkien aikojen ennätys Turussa on vuonna 2005 mitattu 130 senttiä.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. 6

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Google Maps saa tervetulleen niksin – miksei tätä ollut jo alusta alkaen?

    9. 9

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    10. 10

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. Näytä lisää