Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Venäjältä tulee hirmupakkanen: -40 asteen raja voi pamahtaa pohjoisessa

Talven pakkasennätys meni sunnuntaina rikki, kun elohopea painui Utsjoella 39,5 astetta miinukselle. Sekin ennätys voi mennä rikki alkavalla viikolla.
Sää kylmenee edelleen koko Suomessa. Maanantaista tulee kylmä päivä.

Eteläiseen Suomeen on luvassa parinkymmenen asteen pakkassäätä. Lapissa pakkanen paukkuu 30 asteen molemmin puolin.

– Tuuli heikkenee, ja pilvisyys lähtee pois. Parinkymmenen lukemia varmaan löytyy lämpömittarista Uudeltamaalta ja Hämeestä pohjoiseen päin, päivystävä meteorologi Juha Tuomala Ilmatieteen Laitoksesta selvittää.

Kylmä sää tulee Suomeen Pohjois-Venäjältä.

– Kylmää ilmaa virtaa Jäämereltä Novaja Zemljan ja Kuolan niemimaan kautta. Se valuu Lappiin ja sitä kautta muualle Suomeen, Tuomala kertoo.

Pahimmilta pakkasilta säästyvät maanantaina maan itäosat. Itäisessä Suomessa on pilvistä ja lisäksi paikallisia lumisateita. Pakkanen ei kiristy samalla tavalla kuin muualla Suomessa.

Purevilta pakkasilta säästyvät myös maan lounaisosat. Länttä lähestyy uusi sadealue, joka estää pakkasen kiristymistä.

– Mutta kyllä maan itäosissa ja lounaassakin on yli kymmentä pakkasastetta, Tuomala katsoo sääkarttoja.

Ennätys rikki: 39,5 astetta!

Kuluvan talven pakkasennätys pamahti rikki sunnuntaina iltapäivällä, kun Utsjoella Lapissa lämpötila painui Ilmatieteen laitoksen mukaan 39,5 astetta miinukselle.

Samaan aikaan eteläisen Suomen lumipeite vahvistui viikonloppuna tuntuvasti. Eniten lunta, 16 senttiä, satoi Ilmatieteen laitoksen mukaan Espoon Nuuksioon.

Muuallakin Uudellamaalla lunta on tullut reilusti toistakymmentä senttiä. Varsinais-Suomessa lumipeite on vahvistunut noin kymmenellä sentillä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoi IS:lle jo aiemmin viikonloppuna, että -40 asteen raja voi pamahtaa Lapissa rikki milloin vain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomesta tuli viidakko tavallisille ihmisille

    2. 2

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    3. 3

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    4. 4

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    5. 5

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    6. 6

      Vuonna 1965 haudattu koulutushaaramerkki herätettiin henkiin – nyt sen saa hihaansa 100 varusmiestä vuosittain

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    4. 4

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomesta tuli viidakko tavallisille ihmisille

    2. 2

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    3. 3

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    4. 4

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    5. 5

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    6. Näytä lisää