Usko

Kotimaa

Valikko

Imagokikoilla ei vaaleissa pärjää

Edessä on vaalikevät, joka sähköistää eduskunnan työskentelyä kuten politiikan journalismissa on tapana muotoilla.

Mutta tässä vaalikeväässä on jotain perin outoa ja poikkeavaa.

Kukaan ei puhu poliitikkojen imagoista mitään. Nyt mennään vaaleihin asioilla eikä sillä, osaako hymyillä oikeaan aikaan oikeaan kameraan tai onko poliitikko mediakelpoinen ja osaako hän kiteyttää sanomansa muutamaan lauseeseen, jotka istuvat televisioon.

Tähän saakka yliopistomaailmassa on toitotettu, että menestyvä poliitikko on persoona, joka hienosti sanottuna hallitsee medioituneen politiikan. Medioituminen tarkoittaa sitä, että kaikki päätökset ja esiintymiset politiikassa tapahtuvat median ehdoilla ja mediassa. Päätöksessä on tärkeää miltä se näyttää, ei niinkään se, mitä se pitää sisällään.

Nämä vaalit ovat oikeastaan 20 vuoteen ensimmäiset, joissa puolueet joutuvat heittämään peliin sen, mitä ne asioista oikeasti ajattelevat ja mitä ne aikovat asioille oikeasti tehdä.

Puolivillaisilla vaalisloganeilla ei näissä vaaleissa pärjää – onneksi.

Yhteiskunnassa nimittäin riittää korjattavaa.

Yli 90-vuotias veteraani odottaa helsinkiläisen sairaalan sairaalajonossa hoitoa yhdeksän tuntia joulun välipäivinä. Toisessa helsinkiläisessä sairaalassa hoitohenkilökunta hukkuu työhön. Käsiä ei vain ole tarpeeksi, eikä oikein hoitovälineitäkään pyhien jälkeisessä potilasruuhkassa.

Euromaa Kreikkaa on pelastettu viitisen vuotta. Suomikin on osallistunut talkoisiin jo ainakin miljardilla eurolla, lisäksi tulevat takaukset. Lopullista hintaa operaatiolle ei pysty laskemaan kukaan.

Lienee selvää, että Kreikka ei selviä veloistaan koskaan.

Venäjän touhut rajan takana huolestuttavat suomalaisia. Ilmatilaloukkaukset ja ydinaseita mahdollisesti kantavilla pommikoneilla lentely eivät ole omiaan luomaan kuvaa Itämerestä rauhanmerenä. Jälleen Suomen ulkopolitiikassa ollaan tilanteessa, jossa tarvitaan viisaita poliitikkoja.

Aitous on nyt vaalivaltti.

Seuraava eduskunta tekee äärettömän kovia, yhteiskunnan perustuksia ravistelevia päätöksiä. Asiat ovat niin kovia, että taitavinkaan imagokonsultti ei pysty vääntämään niitä mauttomiksi ja hajuttomiksi vaalilatteuksiksi.

Poliitikon on nyt pärjättävä omillaan, omilla vahvuuksillaan ja mikä tärkeintä, omilla ajatuksillaan ja ehdotuksillaan. Aitous on nyt vaalivaltti, ei mainosmiehen suuhun laittamat valmiit sanat. Edustajien sanomisia kuunnellaan tarkasti.

Nämä vaalit eivät ole imagovaalit.

Nämä ovat ihan oikeat eduskuntavaalit.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien toimituspäällikkö.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Reuters: Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Kalastaja ajelehti merellä kaksi kuukautta – söi sammalta veneen rungosta, joutui upottamaan setänsä ruumiin

    10. 10

      Vaviskaa rosvot! Nuuskivat nappisilmät ovat pian kintereillänne – poliisi julkaisi hellyttävän kuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin

    6. Näytä lisää