Paula, Pauliina

Kotimaa

Valikko

Suomen kieli täynnä erikoista sääsanastoa - tiedätkö, mitä tarkoittaa purku?

Julkaistu:

Jos sääennuste lupaa jalkarättejä ja Liisan liukkaita, ymmärrätkö, mistä on kysymys?
Lauantaina etelässä piisaa jalkarättejä. Sunnuntaina tiedossa on jo purkua, maanantaina vihdoin ehta tulipalopakkanen. Ensi kuun matikkapyryt voivat piiskata ikävästi, mutta kevät vaimentanee paukkumista ennen kuin arvaammekaan.

Ymmärsitkö ennusteen?

Säätiloja on perinteisesti luonnehdittu termeillä, jotka tämän päivän ihmisestä voivat äkkiseltään tuntua käsittämättömiltä. Mitä tekemistä esimerkiksi pakkasella on tulipalojen kanssa?

Meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta kertoo, että vanhat ilmaisut ovat pesiytyneet arkikieleen etenkin mytologiasta ja uskonnoista.

Esimerkiksi ukonilma-nimitys periytyy ajalta ennen kristinuskoa.

Sääkieli muuttuu koko ajan tieteellisemmäksi ja tarkemmaksi.

– Siinä, missä aiemmin on puhuttu vain pyörremyrskyistä, puhutaan nyt trombeista ja syöksyvirtauksista, Hutila selittää.

Vanhat säätermit perustuvat ihmisten havaintoihin ajalta, jolloin säästä ei ollut saatavilla tutkittua täsmätietoa.

– Toimeentulo on ollut riippuvaista säästä. Sitä kautta on syntynyt sellaisia sanontoja kuin Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat, Hutila huomauttaa.

Keväisiä lehmän henkäyksiä odotellessa: varautukaamme siihen, että Liisa ja Kaisa käyvät kylässä vielä alkutalvestakin.

Tässä selityksiä säätermeille:

ILJANKO, ILJANNE, KALJAMA, LIIPANNE, POLANNE. Liukkaaksi tallautunut lumi tai jää, varsinkin tiellä.

JALKARÄTTI. Märkä suojasään lumihiutale.

KALEVANTULI. Elosalama, joka näkyy niin kaukana, ettei sen jyrinää voi kuulla. Yleensä elokuussa.

LEHMÄN HENKÄYS. Lämmin (kesä)tuuli.

LIISAN LIUKKAAT JA KAISAN KALJAMAT. Liukkaat jäät marraskuussa Liisan (19.11.) ja Kaisan (25.11.) päivänä.

MATIKKAPYRY. Helmikuun sankka lumipyry, jonka aikana made liikkuu aktiivisesti ja käy syöttiin.

PAUKKUPAKKANEN. Paukku syntyy, kun seinien ja puiden rakoihin mennyt vesi laajenee ja jäätyy. Pauketta aiheuttaa myös rakenteiden kutistuminen lämpötilan laskiessa.

PURKU. Jatkuva, näkemistä estävä lumisade.

PÄÄKALLOKELI. Liukasjäinen pakkanen. Termi on syntynyt ilmeisesti 1930-luvulla. Se viittaa myös mustaan jäähän, joka voi aiheuttaa kuolonkolareita.

TULIPALOPAKKANEN. Tulipaloja syntyi pakkasella paljon varsinkin ennen, kun talojen lämmityksessä käytetyt tulisijat ylikuumentuivat.

UKONILMA, UKKONEN, UKKO. Ukko ylijumalaa palvottiin Suomessa jo kivikaudella.

SEKSIHELLE. Termin keksi toukokuussa 2010 Ilta-Sanomien silloinen toimittaja Vesa Mäkinen, kun nuoripari rakasteli kevätkuumalla helsinkiläisessä puistossa.

Ilmatieteen laitos, Kielikello, Kotus, meteorologi Asko Hutila, MTV.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    4. 4

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    7. 7

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    10. 10

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    3. 3

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    10. 10

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    4. 4

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. Näytä lisää