Soini, Veini

Kotimaa

Yrittäjä aloitti kapinan uutta alkoholilakia vastaan – ”Tämä on yhtä pelleilyä”

Julkaistu:

Vuoden vaihduttua alkoholia kuljettavien autojen mainosten pitää olla peitossa. Kuljetusautojen teippaaminen tai maalaaminen maksaa jopa 8 000 euroa
Kaikissa muissa EU-maissa paitsi Suomessa saa jatkossakin kuljettaa olutta ja viiniä jakeluautoilla, joiden kylkeen on teipattu panimon logo tai viinipullon kuva.

Teippausten vaihtamisesta koituu isot kustannukset. Sinebrychoff on julkisuudessa ilmoittanut, että mainosteippausten vaihtamisesta yhtiön kumppanien jakeluautoihin aiheutuisi ainakin puolen miljoonan euron lasku.

Turkulaisen kuljetusalan yrittäjän Tero Koskelaisen siiderirekka on silti ollut jo tänään liikenteessä aivan entisessä ulkoasussaan.

– Auto on ollut koko päivän ajossa. Katsotaan, jos kuuluu ongelmia. Rauhassa tässä odottelen, Koskelainen kertoo Ilta-Sanomille.

– Ei tämä homma voi mennä niin, että panimo teippauttaa auton, ja yrittäjä joutuu teippauttamaan sen uudelleen omalla kustannuksellaan. Auto on minun, mutta teipit Hartwallin, Koskelainen manailee.

Koskelainen aikoo pitää auton liikenteessä niin kauan kuin mahdollista.

– Ei kukaan voi olla niin naurettava, että puuttuu tähän. Tämä on yhtä helvetin pelleilyä.

– Jos tulee sakkoa tai ajokielto, niin sitten on kai pakko reagoida.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston alkoholiylitarkastaja Heikki Mäki, mihin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä Koskelaisen kuorma-auton suhteen?

– En ole tästä kuullut. Asiaa täytyy ruveta selvittelemään, Mäki viestittää.

Alkoholiylitarkastaja soittaa viiden minuutin kuluttua.

– Valvira on antanut ohjeet, että panimoilla on noin kolme kuukautta aikaa tehdä uudet teippaukset, Mäki kertoo.

Ette siis aio olla yhteydessä Koskelaiseen?

– Tässä kohtaa siihen ei ole tarvetta.

Onko tässä uudessa laissa mielestänne mitään järkeä?

– Annan virkamiehen vastauksen, eli en arvioi lain sisältöä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää