Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Lumisateessa useita kolareita - ambulanssin miehistö loukkaantui

Julkaistu: , Päivitetty:

Lumisateessa on sattunut lukuisia peltikolareita Lounais-Suomessa, kertoo poliisi.
Pahin onnettomuus sattui puolenpäivän jälkeen Kaarinassa, kun jalankulkija jäi suojatiellä auton alle ja kuoli.

Turussa henkilöauto suistui ravintolalaivojen välistä Aurajokeen, kun sen kuljettaja oli väistänyt liukkaalla pinnalla jalankulkijaa. Poliisin mukaan auto oli joutunut lukkojarrutukseen, jolloin se oli luisunut vähäisellä vauhdilla kohti jokea ja lopulta portaikkoa pitkin jokeen. Auton kuljettaja saatiin heti pelastettua.

Hangossa kaksi ambulanssihenkilökuntaan kuuluvaa loukkaantui, kun auto suistui tieltä. Pelastuslaitoksen mukaan ambulanssissa ei ollut potilaita.

Suurin osa onnettomuuksista on ollut tieltä suistumisia, peräänajoja ja peltikolareita. Poliisin mukaan joulunaluskiireet vilkastuttavat liikennettä erityisesti taajamissa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  2. 2

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  3. 3

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  4. 4

    Kaikki syytteet joukkomurhasta syytettyjen irakilaiskaksosten jutussa kaatuivat

  5. 5

    Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

  6. 6

    Jenni Vartiaiselta karu paljastus: Gimmelin viimeiset keikat olivat täysi floppi – supersuositulla yhtyeellä surullinen loppu

  7. 7

    Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

  8. 8

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  9. 9

    Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

  10. 10

    Lionel Messi sai 21 kuukauden tuomion – supertähti välttää vankilan lähes varmasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  6. 6

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  7. 7

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  8. 8

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  9. 9

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  10. 10

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  2. 2

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  3. 3

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  4. 4

    Kaikki syytteet joukkomurhasta syytettyjen irakilaiskaksosten jutussa kaatuivat

  5. 5

    Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

  6. Näytä lisää