Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

19-vuotias nainen osti joulusilakoita - ruokakaupan kassa kysyi papereita

Julkaistu:

Jouluostokset
Lidlin kassatyöntekijä vaati 19-vuotiaalta Alexandra Ekmanilta henkilöllisyystodistusta, kun Ekman osti silakoita punaviinikastikkeella. Kauppaketjun linjauksen mukaan alkoholia sisältäviä tuotteita myydään vain täysi-ikäisille.
Alexandra Ekman, 19, laski jouluruokaostoksensa Lidlin kassahihnalle Turun keskustassa lauantaina: savusiikaa, piparkakkutaikinaa ja kolme purkkia punaviini-viherpippurisilakoita.

Ekmanin mukaan kassatyöntekijä kysyi häneltä henkilöllisyystodistusta. Ostosten joukossa ei ollut olutta, siideriä tai muita alkoholijuomia.

– Olin, että mitä ihmettä, kun ostan pelkkää kalaa ja piparkakkutaikinaa, Ekman kertoo IS:lle.

Syy papereiden kysymiselle oli silakoiden alkoholipitoisuus, joka on 0,65 painoprosenttia. Ekmanin mukaan silakoita ei ole tarkoitettu juotavaksi vaan tarjottavaksi joulupöydässä.

– Kyllä sitä lientä saisi litkiä, että siitä pääsisi edes yhden kaljan verran humalaan, Ekman hämmästelee.

Ekmanilla oli henkilöllisyystodistus mukana, joten hän sai ostettua silakat.

Ikäraja 18 vuotta

Lidlin viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikosen Lidlin linjauksen mukaisesti alkoholia sisältäviä tuotteita myydään vain täysi-ikäisille. Elintarvikkeista alkoholia löytyy muun muassa makeisista, jälkiruoista ja jäätelöistä.

– Linjauksemme koskee johdonmukaisesti kaikkia tuoteryhmiä, myös silakoita, Riikonen sanoo.

Riikosen mukaan tuotteiden alkoholipitoisuus on mainittu pakkausmerkinnöissä. Lisäksi alkoholia sisältävien elintarvikkeiden hintakylteissä on maininta ”sisältää alkoholia”.

Lidlin tiukka alkoholilinjaus on hämmästyttänyt aiemmin tänä syksynä. Lokakuussa 21-vuotias ylöjärveläisnainen ei saanut ostettua Lidlistä rasiallista liköörikonvehteja. Konvehtien alkoholipitoisuus oli noin 0,5 painoprosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Mercedekseltä yllättävä autourheilupäätös

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    6. Näytä lisää