Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Puolustusministeri Haglund perui vierailun Venäjälle: ”Meille yritettiin virittää ansaa”

Julkaistu:

Puolustusministeri Haglund oli lähellä joutua sotaharjoitusten propagandakuviin yhdessä Vladimir Putinin kanssa.
Puolustusministeri Carl Haglund (r) olisi joutunut propagandistisiin sotaharjoituskuviin yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, ellei hän olisi perunut Venäjän-vierailuaan maaliskuussa.

Puolustusministeri perui maaliskuussa vierailunsa Venäjälle viime hetkillä. Haglundin oli tarkoitus tavata matkalla Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu. Haglund kertoi aiemmin julkisuudessa, ettei tapaamista haluttu järjestää, jotta sitä ei olisi tulkittu Suomen tueksi Venäjän toimille.

IS sai haltuunsa tarkempia tietoja siitä, miksi Haglundin vierailu Venäjälle peruutettiin viime hetkillä.

Haglund kertoo, että matkaa oli suunniteltu jopa puoli vuotta aiemmin, ja kyseessä oli vastavierailu, sillä Shoigu oli käynyt Suomessa reilu puoli vuotta aiemmin.

– Ukrainan kriisi puhkesi juuri samalla viikolla ja suunnilleen samassa vaiheessa kävi ilmi, että venäläiset halusivat muuttaa vierailuni luonnetta. He lähtivät muuttamaan vierailuohjelmaa siitä, mikä oli jo alustavasti sovittu, Haglund kertoo.

Ministerin mukaan tieto vierailun sisällöstä oli hyvin epäselvä.

– Ensinnäkin minulla piti olla vierailu Moskovaan ja vierailu siirtyikin Pietarin tietämille. Tämän jälkeen ilmoitettiin, että alueella on jokin sotaharjoitus, mutta mitään täsmällisempää tietoa ei annettu, Haglund kertoo.

– Viimeistään siinä vaiheessa varoituskellot alkoivat soida ja ymmärrettiin, että meille yritettiin virittää ansaa, kun alkoi paljastua, mikä Venäjän osuus Krimin tapahtumissa oli. Heillä oli iso voimannäyttö sotaharjoituksen muodossa meneillään ja minut olisi vedetty siihen mukaan. Tietenkin paikalla olisi paljon propagandalehdistöä ja kuvaajia, hän kertoo.

Yllättäen kävi ilmi, että paikalle oli saapumassa myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Haglund kertoo jälkeenpäin katselleensa kuvia, joita on otettu peruuntuneen matkan aikana järjestetystä sotaharjoituksesta.

– Niissä Putin ja Shoigu propagandistisesti tarkistavat joukkoja. Siitä olisi syntynyt kuva, että Suomi on ihan väärässä joukossa ja leirissä, Haglund sanoo.

– Jo silloin mielsimme, että se oli oikea päätös. Mutta näin jälkikäteen katsottuna se oli vielä enemmän oikea päätös. Suomi olisi leimautunut Venäjää tukevaksi ja ottaen huomioon, mitä kaikkea Venäjä on sen jälkeen tehnyt, niin luojan kiitos siinä oli hyvä pelisilmä eikä lähdetty, hän huokaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    7. 7

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    8. 8

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    9. 9

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    10. 10

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    7. 7

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    8. 8

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    9. 9

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. Näytä lisää