Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Lennonjohto ohjasi väistämään venäläisiä sotilaskoneita - ”Normaali tilanne”

Julkaistu:

Siviilikoneiden ohjaaminen väistämään venäläisiä sotilaskoneita viime viikolla oli normaali uudelleenreititystilanne, kerrotaan Finaviasta.
Lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus kertoo, että reititys koski kolmea tai neljää lentokonetta. Hän ei yksilöi, minkä yhtiöiden tai reittien koneista oli kyse.

Luojus korostaa, ettei kyse ollut vaaratilanteesta. Tietoon Suomenlahdella ilman transpondereita lentäneistä venäläisistä sotilaskoneista reagoitiin heti. Koneiden väliset etäisyydet olivat moninkertaiset suojaetäisyyksiin verrattuna.

– Meillä oli tieto, mitkä pimeiden koneiden paikka ja korkeus olivat. Me uudelleenreititimme muutaman koneen sillä tavalla, etteivät ne osu venäläiskoneiden reitille.

Tietoa ilman transpondereita eli signaalilähettimiä lentävistä koneista tulee eri lähteistä. Esimerkiksi Viron ja Ruotsin lennonjohdot kertovat yleensä koneista, jotka lentävät lännestä itään päin.

– Joka kerta, kun Suomenlahdella kansainvälisen vesialueen yläpuolella lentää valtioiden eli venäläisten sotilaskoneita, me huolehdimme siitä, että meillä liikenne ei joudu millään lailla sallittuja turvaetäisyyksiä lähemmäs. Se on se meidän tehtävä.

Luojus kertoo, että lennonjohto uudelleenreitittää muutenkin lentokoneita koko ajan eri syistä.

Myös Finavissa ollaan kuitenkin huolestuneita, jos pimeä lentäminen lisääntyy.

– Me emme pidä pimeistä lennoista, mutta huolehditaan kuitenkin, että turvallisuus säilyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    7. 7

      Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    9. 9

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    7. 7

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    8. 8

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    9. 9

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. Näytä lisää