Akseli

Kotimaa

Valikko

Trafi: ”Näkemyserot eivät helpota tilanteen hoitamista Venäjän kanssa”

Lentokoneet
Ruotsalaisten ja venäläisten tiedot mahdollisesta matkustajakoneen vaaratilanteesta Malmön eteläpuolella poikkeavat jyrkästi toisistaan.
Venäläisten sotilaskoneiden ”pimeät” sotilaslennot Itämerellä ovat herättäneet huolta turvallisuusviranomaisissa. Sotilaskoneet eivät ole näkyneet siviililennonjohdon tutkassa, jos niiden tutkan transponderi ei ole päällä. Viime viikolla lentotoiminta myös Suomenlahdella oli niin vilkasta, että Trafin mukaan lennonjohto joutui ohjaamaan siviililiikennettä pois venäläiskoneiden reitiltä.

Etelä-Ruotsin ja Tanskan seudulla tilanne on ollut kireä. Kööpenhaminasta Puolan Poznaniin matkalla ollut matkustajakone joutui väistämään venäläistä signaalitiedustelukonetta perjantaina Malmön eteläpuolella. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist piti Ruotsin radiolle lauantaina antamassaan haastattelussa venäläisten toimintaa ”vakavana, sopimattomana ja vaarallisena”.

Venäjän puolustusministeriö puolestaan tyrmäsi ruotsalaistiedot sunnuntaina. Kenraalimajuri Igor Konashenkovin mukaan venäläiskoneen etäisyys matkustajakoneen reittiin oli yli 70 kilometriä.

Pääministeri Alexander Stubb (kok) piti eilen Ylen Pääministerin haastattelutunnilla huolta siviililentojen turvallisuudesta todellisena.

– Mahdollisia keskusteluja (Venäjän kanssa) ajatellen tilannetta ei helpota se, että näkemykset tapahtuneista ovat kaukana toisistaan, Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu arvioi Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Hentun mukaan kuluneen viikon tapahtumista on esitettävä todisteet.

– Uskon, että niitä löytyy.

Suomella ei suoraa yhteyttä Venäjään

Ilmavoimat kertoi viime tiistaina, että Suomi tehosti ilmatilansa valvontaa, koska Venäjän lentotoiminta Suomenlahdella ja Itämeren alueella oli ollut poikkeuksellisen vilkasta edellisten päivien aikana.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kertoi lauantaina, että Suomen lennonjohto ohjasi keskiviikkona siviililiikennettä kauemmaksi Itämerellä pimeänä lentäneistä venäläiskoneista.

Hentun mukaan Suomi ei ole ollut Venäjään suorassa yhteydessä, vaan Trafi lähestyy venäläisiä kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n kautta liikenneministeri Paula Risikon (kok) pyynnön mukaisesti.

Suomi ja Itämeren valtiot keräävät tietoja parhaillaan. Työtä koordinoi Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA.

– Suomen osalta faktoja tuli vasta keskiviikon tapauksesta. Kaikki tiedot, joiden osalta ryhdytään toimenpiteisiin, pitää tarkastaa, Henttu toteaa.

Ota kantaa

Huolestuttavatko pimeänä lentävät venäläiskoneet?

Kyllä 82% Ei 18%
Ääniä yhteensä 7563

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Neuvostoliitosta Saksaan lähetetty vaarallinen metallierä jäi Suomeen 20 vuodeksi – Tulli pääsi aineesta viimein eroon

    7. 7

      Mies ei panostanut auton tuulilasin puhdistamiseen – huonosti kävi

    8. 8

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    9. 9

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    10. 10

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    8. 8

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. Näytä lisää