Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Kotkalaisäiti kutsui yksinäisiä joulupöytäänsä Facebookissa – ihmisten reaktio säikäytti

Kotkalainen perheenäiti halusi kutsua joulupöytäänsä yksinäisen vanhemman, jolla ei ole jouluna paikkaa, minne mennä. Facebookiin kirjoitettu avuntarjous lähti leviämään huimaa vauhtia.
Susanna Kauhanen kirjoitti keskiviikkona Facebookin Jouluapua-ryhmään, että yksinäinen vanhempi lapsineen olisi tervetullut hänen perheensä joulupöytään.

– Meille on tulossa pukki. Joulupöytään mahtuu. Joulusaunaan pääsee. Yöksi saa jäädä. Joulun henkeä yhdessä jakamaan, Kauhanen kirjoitti.

Kauhanen kertoi sunnuntaina IS:lle, että hän on saanutkin muutamia viestejä jouluapua tarvitsevilta. He ovat kuitenkin asuneet liian kaukana.

Yhdelle äidille apu löytyi silti muuta kautta.

– Sain Facebookissa viestin, että Pohjois-Suomessa on yksi äiti lapsensa kanssa joulun yksin. Sattui sitten niin, että minulle laittoi viestin myös nainen, joka asuu hyvin lähellä. Hän halusi tarjota äidille ja taaperolle siellä lähempänä jouluseuraa ja joulun tunnelmaa, Kauhanen kertoo.

Kauhanen sanoo antaneensa apua tarvitsevien yhteystietoja myös eräälle paikalliselle yrittäjälle. Tämä oli ottanut häneen yhteyttä ja kertonut, että haluaisi postittaa jouluapua jollekin perheelle.

”Jouluna pitäisi olla lämpöistä ja iloista”

Kauhasen omat lapset ovat aina saaneet viettää joulua yhdessä isovanhempiensa kanssa. Uutiset yksinäisistä ihmisistä ovat kuitenkin koskettaneet äitiä kovasti, ja hän haluaa auttaa sillä tavalla kuin pystyy.

– Minulla ei ole joka päivä mahdollisuutta auttaa ihmisiä arjessa. Hyvä, että saa oman arjen pyöritettyä. Mutta jouluna pitäisi olla lämpöistä ja iloista, nauttia hyvästä ruoasta, seurasta ja musiikista, Kauhanen kertoo.

– En pysty ostamaan kaikille tarvitseville lahjoja enkä järjestämään hulppeita jouluaterioita, mutta pystyn tarjoamaan tuolin meidän ruokapöydässämme, lämmön saunassa ja joulukuusen.

Julkisuus säikäytti

Kauhasta ei pelottanut kutsua tuntemattomia ihmisiä kotiinsa, mutta tarjouksen saama julkisuus on säikäyttänyt.

Muutaman päivän aikana Facebook-viestistä on tykännyt yli 16 000 ihmistä. Kauhanen on saanut ideastaan paljon palautetta, ja hänet on huomattu myös mediassa.

– Säikähdin ihan jumalattomasti, ja itse asiassa pelottaa vähän vieläkin. Eihän se ollut tarkoituksena eikä ajatuksena, Kauhanen kertoo.

– Sanoin eilen miehelleni, että on hurjaa, että joku haluaa auttaa toista ihmistä ja siitä tulee hirveä uutismyllytys. Se kertoo siitä, kuinka itsekkäitä ihmiset ovat.

Hän toivoo, että hälinä loppuu pian ja perhe saa rauhoittua joulun valmisteluun.

– Toivon, että joulu saadaan viettää rauhassa sen henkilön, lapsen tai perheen kanssa, joka meille ikinä tuleekaan. Ei olla vielä lyöty lukkoon, kuka meidän pöydässä istuu tai istuuko siellä kukaan, Kauhanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. 6

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    9. 9

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. Näytä lisää