Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Raskas lumisade aiheuttanut raskaita ongelmia: Sähkökatkoja, ulosajoja, puita raiteille...

Lumi- ja räntäsade ovat aiheuttaneet Etelä-Suomessa useita sähkökatkoja, ulosajoja, kolareita ja matkapuhelinverkon häiriöitä.
Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että liikenne on kuitenkin sujunut keliin nähden hyvin. Ilmatieteenlaitoksen mukaan ajokeli on huono tai erittäin huono Kainuusta Satakuntaan kulkevan rajan eteläpuolella.

Rataliikennekeskuksesta kerrotaan, että junaliikenne on poikki Kouvolan ja Mäntyharjun välillä radalle kaatuneiden puiden vuoksi. VR:n mukaan häiriö vaikuttaa ainakin kahteen junavuoroon. Välille on järjestetty korvaava linja-autokuljetus.

Teleoperaattori DNA lähetti puolen päivän aikaan häiriöilmoituksen, jossa kerrotaan sääolosuhteiden aiheuttavan häiriöitä matkaviestinverkossa pääkaupunkiseudulla. Verkon viankorjaus on käynnistetty.

Lauantaiaamuna Porvoon pohjoispuolella ja Kymenlaakson alueella on ollut laajoja sähkökatkoksia. Aamulla kymmenen maissa noin 18 000 taloutta on ollut sähköittä Kymenlaakson sähkön palvelualueella, mutta puolen päivän aikaan lähes puolet vioista on häiriökartan mukaan saatu korjattua.

Varsinais-Suomen alueella sattui aamulla seitsemän maissa lievä bussionnettomuus, mutta loukkaantumisilta vältyttiin.

– Turun kauppatorilta Auraan matkalla ollut Länsilinjojen bussi suistui ojaan Liedon ja Auran rajalla, kertoo Länsilinjojen hallintojohtaja Kari Keinonen.

Linja-auto oli ajanut Keinosen mukaan hiljaista vauhtia, alle nopeusrajoitusten, mutta tie oli hyvin sohjoinen. Bussi oli siirtoajossa, joten kyydissä ei ollut kuskin lisäksi matkustajia.

– Tiellä oli paksu kerros lumisohjoa. Bussin renkaat nousivat sohjon päälle ja ajoneuvon ohjattavuus katosi, jolloin bussi kaatui kaarteessa ojaan, kuvailee Keinonen penkareelle johtanutta ajoa.

Kuski selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Hinaaja tulee nostamaan bussin ojasta myöhemmin lauantaina.

– Teiden kunnossapitomäärärahoja on vähennetty, mutta aikataulujen mukaiset ajot on silti hoidettava, manailee Keinonen teiden huonontunutta kunnossapitotasoa.

– Tapaus on valitettava, mutta onneksi matkustajia ei ollut kyydissä. Otamme tämän omassa tekemisessämme huomioon, ja tarpeen tullen on ajettava entistä hiljempaa, sanoo Keinonen.

Lumisaderintama on siirtynyt aamupäivän aikana etelästä kohti itää ja koillista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester Arenassa kova pamaus – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  6. 6

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  8. 8

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  9. 9

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  10. 10

    Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  10. 10

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester Arenassa kova pamaus – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  6. Näytä lisää