Soini, Veini

Kotimaa

Hjallikselle takaisku miljoonakiistassa

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus hylkäsi perjantaina liikemies Hjallis Harkimon Hjallis Promotion Oy:n vaatimuksen turvaamistoimen perumisesta kiistassa, jonka toinen osapuoli on mediakonserni Sanomaan kuuluva Sanoma Trade Oy.
Hjallis Promotionin ja Sanoma Traden miljoonien eurojen oikeusriita liittyy Hartwall Arenan omistavan yhtiön myyntiin kesällä 2013.

Sanoma Trade vaati vuoden alussa turvaamistoimihakemuksessaan Hjallis Promotionin omaisuutta takavarikkoon kolmen miljoonan euron edestä. Käräjäoikeus myönsi turvaamistoimen. Helsingin hovioikeus antoi eilen päätöksen, joka piti Helsingin käräjäoikeuden päätöksen voimassa toistaiseksi.

Eripuran taustalla on Hartwall Arenan omistavan Helsinki Halli Oy:n myynti kesällä 2013. Sanoma Trade omisti reilut 18 prosenttia Helsinki Hallin osakkeista. Koska Sanoma Traden osakkeet olivat äänivaltaisia C-sarjan osakkeita, oli sen äänivalta yhtiössä yli 40 prosenttia. Hjallis Promotion hankki omistukseensa Helsinki Hallin koko osakekannan. Hän myi osakkeet edelleen venäläismiljardööreille. Osakkeensa Hjallis Promotionille myyneet osakkaat eivät tienneet Harkimon neuvotteluista venäläisten kanssa.

Sanoma Trade vaatii Harkimon yhtiöltä osakekauppojen vuoksi korvauksia. Hjallis Promotionin vuoden 2013 tilinpäätöstiedoissa kerrotaan, että vaaditun vahingonkorvauksen yhteismäärä on 5,4 miljoonaa euroa. Hjallis Promotionin kerrotaan tilinpäätöksessä saaneen osakkeiden myynnistä 34,8 miljoonan euron tuoton, josta tuli myyntivoittoa 13,3 miljoonaa euroa.

Sanoman viestintäjohtajan Hanna Johteen mukaan uudet tilinpäätöstiedot viittaavat siihen, että Sanoma Traden kauppojen vuoksi kärsimä tappio on voinut olla isompi kuin aiemmin on arvioitu.

Käräjäoikeus siirsi kesäkuussa Hjallis Promotionin ja Sanoma Traden välisen, vahingonkorvausta koskevan, riidan Harkimon vaatimuksen mukaisesti välimiesoikeuden käsiteltäväksi. Sanoma Trade on valittanut osin käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Välimiesoikeuden käsittelyt suljetaan yleisöltä, ja sen asiakirjat ovat salaisia.

– Meille olisi hyvin käynyt käräjäoikeus ja avoin käsittely, Johde kertoo.

Välimieskäsittely on käynnistynyt. Johde arvioi, että se saadaan päätökseen ensi vuoden aikana.

Hjallis Harkimo ei halunnut kommentoida asiaa Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat ja Sanoma Trade Oy kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

  5. 5

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  6. 6

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  7. 7

    Anna Abreu poseeraa erikoisessa kuvassa – stailisti muistelee kolmen vuoden takaista kohuvideota: öljyää laulajan vartaloa

  8. 8

    KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

  9. 9

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  10. 10

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

  2. 2

    Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

  5. 5

    Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

  6. Näytä lisää