Usko

Kotimaa

Valikko

Luottamusmiehen irtisanominen hidastaa työelämäneuvotteluita

ABB:n lisäksi noin kymmenen yrityksen työntekijöitä marssi ulosABB:n Pitäjänmäen-tehtaan pääluottamusmiehen irtisanominen on työntekijäpuolelle yksittäistä tapausta suurempi periaatteellinen kysymys.
Työntekijöitä marssi perjantaina ulos noin kymmenessä yrityksessä ympäri Suomen. Irtisanomisen jälkipuinti vaikuttaa myös työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän uudistamista pohtivaan työryhmään.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto jätti neuvottelut alkuviikosta. Perjantaina hän kertoi, ettei aio palata neuvottelupöytään ainakaan tämän vuoden puolella. Metalliliitto arvioi tilannetta uudelleen ensi vuoden alkupuolella.

SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan työntekijäpuolen luottamukseen jäi lommo. Hän sanoo olevansa erittäin huolissaan luottamushenkilön asemaan puuttumisesta. Hänen mukaansa Metalliliitolla oli jo aiemmin varapääluottamusmiesten asemaan liittyviä vaatimuksia.

– Kaikki liitot ovat nyt tarkkoja tämän alueen asioista, mikä varmaan vähän hidastaa ja jäykistää neuvotteluita, Lyly arvioi.

Työnantajapuoli asetteli sanansa varovaisemmin. EK:n työmarkkina-asioista vastaava johtaja Ilkka Oksala myöntää, että tapauksella on ilman muuta vaikutusta työrauhaneuvotteluihin.

– Me toivomme, että tilanne ratkeaa niin, että sen vaikutukset jäävät mahdollisimman lyhytaikaisiksi, Oksala sanoo.

Luottamusmiehiltä tukea

ABB:n Helsingin Pitäjänmäen-tehtaan pääportilla Metalliliiton osastojen mielenosoitukseen osallistui perjantaina noin 50 henkilöä. Mielenilmauksessa paheksuttiin ratkaisua irtisanoa tehtaan pääluottamusmies. Pitäjänmäen työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan jo torstaina ja palasivat töihin perjantain aikana.

– Luottamusmiesten valtuuksiin pitää saada selkeät parannukset. Työsuhdeturva on tärkein asia, ABB Drivesin pääluottamusmies Raija-Riitta Luiro-Piippo sanoo.

Irtisanotulle pääluottamusmiehelle oli saapunut osoittamaan tukeaan myös Turun telakalla luottamusmiehenä toimiva Pasi Heikkilä.

– Luottamusmiestä ei saa irtisanoa, kun sopimuksessa luottamusmiesten suoja on turvattu, Heikkilä sanoo.

ABB:n mukaan pääluottamusmies erotettiin, koska hän esimerkiksi tuki laittomia lakkoja. Metalliliitto sopi jo aiemmin Teknologiateollisuuden kanssa, ettei kiistaa viedä työtuomioistuimeen.

Metalliliiton vetäytyminen työmarkkinoiden pelisääntöneuvotteluista sai tukea ABB:n portilla. Luiro-Piipon mukaan Aalto osaa itse päättää, kannattaako neuvotteluihin palata. Heikkilän mielestä taas Aalto ei voi palata nykytilanteessa neuvotteluihin. Heikkilä pitää oletettavana, että lähiaikoina nähdään lisää tukilakkoja.

Painostuksesta erimielisyyttä

SAK:n Lyly ja Metalliliiton Aalto pitävät ongelmallisena työantajapuolen vaatimuksia paikallisen sopimisen lisäämisestä, jos luottamusmiehiä ei samalla arvosteta.

– Meillä on kokemus, että työnantajan painostus luottamushenkilöjärjestelmää ja yksittäisiä henkilöitä kohtaan on kasvanut, Aalto sanoo.

EK:ssa ei jaeta Aallon näkemystä ilmapiirin muutoksesta.

Työmarkkinoiden pelisääntöneuvotteluista piti alkuperäisessä aikataulussa saada sopimus mukaan joululomalle. Nyt Lyly arvioi, että neuvottelut voisivat päättyä ensi vuoden alkupuolella. Aalto harkitsee neuvottelupöytään palaamista vasta silloin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  5. 5

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  6. 6

    Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

  7. 7

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  8. 8

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  9. 9

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  10. 10

    Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  8. 8

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  5. 5

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  6. Näytä lisää