Verneri

Kotimaa

Näin vauvasurmista syytettyä kuvailtiin poliisille: ”Patologinen valehtelija”

Julkaistu:

Syyttäjä vaatii kesäkuusta saakka vangittuna olleelle oululaiselle 35-vuotiaalle äidille elinkautista viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Kuulustelupöytäkirjoista saa pääosin kuvan iloisesta ja sydämellisestä perheenäidistä.
Poikkeuksia kuitenkin löytyy, myös lähipiirin todistuksista:

- Nyt loppuvaiheessa en enää (syytetyn) puheita uskonut ollenkaan vaan annoin niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. (Syytetty) lupasi mennä hoitoonkin yhden tapauksen selvittelyn jälkeen.

Mysteerimiehestä kysyttäessä lähipiirin henkilö vastaa, ettei ole koskaan sellaisesta henkilöstä kuullutkaan.

Toinen ystävä oli lainannut syytetylle 1200 euroa vuokriin, mutta ei saanut rahojaan koskaan takaisin.

- Niin kauan kuin olen (syytetyn) tuntenut, niin hän on valehdellut ja manipuloinut muita ja sillä tavalla aina selvinnyt elämässään. Vaikka hän on jäänyt kiinni valheistaan, niin hän on saanut aina selitettyä asiat jotenkin sillä tavalla, että ihmiset antavat anteeksi.

- Olen itse pitänyt (syytettyä) aina patologisena valehtelijana ja sanoin siitä hänen perheelleenkin. Olin vuosikausia sanonut, että (syytetty) pitää viedä hoitoon sen valehtelun takia.

Entinen koulukaveri kertoo myös valehtelusta:

- Hänessä on ollut myös epäluotettava piirre, joka liittyy noihin valehteluihin. Sen huomasi jo yläasteella, eli hän saattoi valehdella ihan merkityksettömistä asioista ja vähän siihen tapaan, että hän kertoi asioista, niin kuin olisi halunnut niiden olevan tai menevän.

Lukiossa ystävä huolestui totuutta vastaan puhumisesta:

- Sanoin (syytetylle), että hänellä on ongelma tuon valehtelun kanssa ja siitä pitäisi päästä eroon. Lupasin olla tukena siinä.

- Minulle jäi noista valehteluista sellainen tunne, että (syytetty) itse uskoi niihin ja halusi niillä jotenkin kääntää asiat positiiviseksi ja sellaiseksi kuin niiden pitäisi mennä.

Epäluotettavuus on ollut syynä myös muutamaan välirikkoon. Myös syytetyn entinen työnantaja piti syytettyä epärehellisenä.

Yksi todistaja kertoo väliensä viilentyneen syytetyn kanssa sen jälkeen, kun tämä oli päiväkaljalla Oulun keskustassa ja tiuskaisi koulun jälkeen rahaa ruokaa hakemaan tulleelle pojalleen, että tämä oli jo aiemmin saanut rahaa.

- Sanoin (syytetylle), että jos sinulla on rahaa maksaa 4,90 tuopista, mutta ei antaa (pojalle) kolmea euroa, niin on tärkeysjärjestys vähän sekaisin.

Kuulustelupöytäkirjasta selviää myös, että alaikäisellä pojalla ei ole ollut kotiinsa koskaan avaimia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  3. 3

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  7. 7

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  8. 8

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  9. 9

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  10. 10

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  5. 5

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  3. 3

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. Näytä lisää