Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Myrsky riepottelee - merellä yli 10-metrisiä aaltoja

Myrsky
Ilmatieteen laitoksen aaltohavaintojen mukaan aallot Itämerellä ovat nousseet tämän päivän myrskyn aikana korkeimmillaan yli 10,4 metriin.
Merkitsevä aallonkorkeus eli kaikkien aaltojen keskimääräinen korkeus taas on noussut Pohjois-Itämerellä parhaimmillaan 5,8 metriin.

Meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta kertoo, että kymmenen metrin aallot ovat syysmyrskyjen aikana tavallisia. Merkitsevä aallonkorkeus nousee yli viiden metrin noin kerran tai kaksi vuodessa.

– Aallokkoa kasvattaa se, että myrsky kestää kauan ja on laaja-alainen. Tänään tilanne on ollut sellainen – aamusta asti on tuullut samasta suunnasta koko ajan.

Myrskytuuleksi luokitellaan tuuli, joka puhaltaa kymmenen minuutin ajan keskimäärin vähintään 21 metriä sekunnissa. Tämän päivän myrskyn voimakkuus on ollut 21–22 metriä sekunnissa, eli kysymyksessä ei ole vielä kova myrsky.

– Tämä on todella tyypillinen syysmyrsky, joka aiheuttaa jonkin verran tuhoa, mutta ei merkittävästi, Korpela sanoo.

Aallonkorkeus on kohonnut, sillä myrsky on pysynyt yllä pitkään.

Ilmatieteen laitoksen myrskyvaroitusrajaluokituksen mukaan kohtuullisen myrskyn raja merkitsevälle aallonkorkeudelle on 2,5 metriä, kovan aallokon raja neljä metriä ja myrskyaallokon raja seitsemän metriä.

– Aaltojen korkeudet korreloivat myrskyn voimakkuuden kanssa. Niihin vaikuttaa kaksi tekijää: aika, joka aallokolla on käytettävissään, ja tuulen nopeus. Joskus myrskyt ovat nopeita: ne voivat liikkua Pohjanlahden poikki länsi–itä-suunnassa ja aiheuttavat hetkellisiä kovia tuulia, mutta jäävät niin lyhytkestoisiksi, ettei aallokko ehdi kasvaa isoksi.

Myrskyjä on Suomen merialueella keskimäärin 21 kertaa vuodessa. Sen sijaan kovia myrskyjä, joissa tuuli puhaltaa 25 metriä sekunnissa tai yli, on vuodessa kahdesta viiteen.

Ilmatieteen laitoksen, ympäristöministerion ja Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Itämeriportaalin tilastojen mukaan kaikkien aikojen korkein yksittäinen aalto Itämerellä on joulukuussa 2004 Rafael-myrskyn aikana havaittu 14-metrinen aalto.

Korpela sanoo, että merkitsevän aallonkorkeuden maksimi on taittumassa lähitunteina. Kymmenmetrisiä aaltoja saattaa kuitenkin ilmestyä vielä lisää tänä iltana. Merkitsevä aallonkorkeus on meteorologin mukaan meren rauhattomuutta hyvin kuvaava mittasuure.

Myrsky on aiheuttanut myös sähkökatkoja ja haitannut laivaliikennettä. Lue lisää täältä.

Otitko kuvan myrskystä? Lähetä se numeroon 13456 tai tällä lomakkeella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. 6

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin

    9. 9

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    5. 5

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    6. Näytä lisää