Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

10-vuotiaan kuolema Vantaalla järkyttää - ”Vaarallinen tie koululaisille”

Julkaistu:

Vantaan Matarissa tapahtui tänään hieman ennen kello kolmea iltapäivällä kuolonkolari, jossa menehtyi arviolta 10-vuotias lapsi.
Ullantietä ajanut kuljettaja oli törmännyt autollaan ensin lapseen, sen jälkeen puuhun ja sähkötolppaan.

Poliisi tiedotti äskettäin lapsen menehtyneen saamiinsa vammoihin. Myös kuljettaja loukkaantui kolarissa ja hänet toimitettiin sairaalaan.

Lähellä onnettomuuspaikkaa asuva nainen kertoo Ilta-Sanomille, että poliisi sulki tien onnettomuuspaikalla välittömästi ja paikalle tuli ainakin kolme poliisiautoa, ambulanssi ja paloauto.

Hänen mukaansa Ullantie ja sen vaarallisuus on ollut usein puheena alueella asuvien vanhempien keskusteluissa.

– Tie on kapea, etenkin talvella lumipenkkojen aikaan. Hyvä että kaksi autoa mahtuu toisistaan ohitse, nainen kertoo Ilta-Sanomille.

Tiellä on 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tiellä liikkuu paljon koululaisia, sillä parinsadan metrin päässä sijaitsee 820 oppilaan Mikkolan yhtenäiskoulu.

– Tie on koululaisille vaarallinen, eihän täällä ole edes erillistä kävelytietä heille. Olen asunut alueella pian kymmenen vuotta ja pelännyt, milloin tiellä tapahtuu jotain. Vaaratilanteita on kuitenkin ollut vuosien aikana miljoonittain.

Itä-Uudenmaan poliisi selvittää lapsen kuolemaan johtaneita tapahtumia ja tiedottaa asiasta lisää vielä maanantain aikana.
Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  7. 7

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  8. 8

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  9. 9

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  10. 10

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. Näytä lisää