Iivari, Iivo

Kotimaa

Yle: Brittitutkija hämmästyi Suomen radikaaleista muslimeista - ”yksi pahimmista”

Julkaistu:

Radikalisoitumisen vastainen järjestö ihmettelee radikaalien muslimitaistelijoiden määrää Suomen muslimien lukuun.
Radikalisoitumista vastustavan Quilliam-säätiön johtaja kertoo Ylen haastattelussa, että hänen mielestään Pohjoismaissa on jotain pielessä: Kun maiden muslimimäärät otetaan huomioon, Syyriaan ja Irakiin lähteminen houkuttelee suomalaisia enemmän kuin brittejä.

– Suomi on yksi pahimmista ongelma-alueista Euroopassa. Suomessa taistelijoiden osuus maan muslimiväestöstä on yli kolme kertaa suurempi kuin Britanniassa, Quilliam -säätiön johtaja Haras Rafiq sanoo Ylelle.

Rafiqin mielestä Suomessa on tehty virheitä.

– Pohjoismaissa ei ole haluttu tunnistaa ja haastaa vihasaarnaajia. Joskus heidän ääri-islamistinen viestinsä ja normaali islaminusko jopa sekoitetaan keskenään. Kun puhun radikalisoitumista vastaan, kuulen usein, että en ole "oikea muslimi", hän sanoo.

Ylen mukaan Suomesta Syyriaan ja Irakiin taistelemaan on lähtenyt noin 40 henkilöä, brittejä puolestaan 500 ja Ranskasta peräti yli 900.

Kohudokumentti tänään Ylellä

Ylen Dokumenttiprojekti esittää tänään kello 21.30 tanskalaisdokumentin, jossa puhuu myös suomalaistaustainen al-Shabaabin terroristi.

Nämä nuoret miehet ovat kasvaneet pohjoismaissa mutta liittyneet terroristijärjestö al-Shabaabin riveihin ja lähteneet taistelemaan Somaliaan. Dokumentti Warriors from the North sai ensi-iltansa marraskuussa, jolloin myös Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta.

Dokumentissa haastatellaan nuoria, jotka ovat liittyneet al-Qaidan Somalian haaraosastoon. Yksi haastatelluista on huivilla kasvonsa verhonnut, suomea puhuva mies, joka sanoo nimekseen Mohamed Muse. Nimi on todennäköisesti keksitty, mutta dokumentaristit ovat varmistaneet miehen varttuneen Suomessa.

– Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika. Koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan, mies kertoo suomeksi.

– En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään (lue lisää dokumentista tästä).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäilystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    8. 8

      Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

    9. 9

      Hasan näki Turun veriteot ja syöksyi puukottajan perään – rohkeus kumpusi suomalaisesta sisusta

    10. 10

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäilystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää