Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Strategian laitoksen johtajalta kovaa kritiikkiä: ”Mikä maa me oikein olemme”

Julkaistu:

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén kritisoi Ilta-Sanomille Venäjän valtionyhtiön Rosatomin ja Fennovoiman ydinvoimahanketta, johon myös valtionyhtiö Fortum on lähdössä mukaan.
Sirén kirjoitti alun perin asiasta Facebook-sivullaan. Päivitys on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa.

– En oikein tiedä, millainen message meillä on maailmalle Suomesta ja millaista Suomea ajamme. Välillä tuomitaan, että Venäjä on miehittänyt Krimin ja käy Donbassin (Itä-Ukrainan) alueella taistelua Ukrainaa vastaan. Samanaikaisesti on kuitenkin aika tiivistä yhteistyötä energiarintamalla, Sirén sanoo IS:lle.

Sirén sanoo, että asia ihmetyttää häntä yksittäisenä kansalaisensa.

– Mikä maa me oikein olemme? Kuulummeko me Euroopan unioniin? Olemmeko me liberaali läntinen demokratia, joka on yhteisessä rintamassa?

Sirénin mukaan on selvää, että ydinenergiayhteistyö voi vaikuttaa Suomen maineeseen.

– Kaikki on maineenhallintaa. Suomi tekee tällaisia temppuja ja muu Eurooppa kai ei tee. Meillä pyritään markkinoimaan tämä järkeväksi ja kestäväksi energiaratkaisuksi. Varmaan tämä osittain niin onkin, mutta näen tämän toisessa valossa. Tutkin tätä strategisen kommunikaation dosenttina sanojen ja tekojen välisenä yhteneväisyytenä ja maineenhallintakysymyksenä.

”Nämä kestävät ja kestävät”

Sirén ihmettelee myös, miksi lähdetään voimalaitosprojektiin.

– Nämä kestävät ja kestävät. Milloin se edellinen hanke on edes valmis? Miksei sinä aikana ole kehitetty jotain muuta ihmisiä työllistävää ja tulevaisuuteen luotaavaa uutta tai puhtaampaa energiamuotoa?

Sirénin mukaan ydinvoimahankkeen taustalla on ”poliittista peliä”.

– Siihen en halua sotkeentua.

Fortum on ilmoittanut, että se on valmis ostamaan Fennovoiman ydinvoimalasta 15 prosenttia, jonka seurauksena vaadittu kotimaisuusaste täyttyisi. Samalla Fortum perustaa uuden vesivoimayhtiön yhdessä Rosatomin kanssa. Eduskunta äänestää Fennovoiman luvasta perjantaina.

Ota kantaa

Oliko Fortumin viisasta lähteä mukaan ydinvoimahankkeeseen?

Kyllä 26% Ei 74%
Ääniä yhteensä 19072

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    7. 7

      Yllättävä hitti: Kolmen kirjaimen tekniikkalyhenteestä tuli koko kansan suosikki

    8. 8

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    4. 4

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. Näytä lisää