Mauno, Maunu

Kotimaa

Kunnanjohtaja lataa hallitukselle: ”Törkeää, järjetön rankaisu koko Etelä-Karjalalle”

Julkaistu:

Sote-uudistuksen ja kuntien valtionosuuksien leikkaamisen suurimpiin häviäjiin kuuluvan Rautjärven kunnanjohtaja pitää hallituksen suunnitelmia käsittämättöminä.
Tänään esitellyn sote-lakiesityksen mukaan Rautjärvi joutuu kymmenen muun kunnan tavoin maksamaan sosiaali- ja terveyspalveluistaan vuoden 2020 jälkeen kuntalaista kohden 400 euroa nykyistä enemmän. Lisäksi kunnan talouteen iskevät tulevina vuosina kuntien valtionosuuksien pieneneminen, joka sekin kaventaa Etelä-Karjalassa sijaitsevan, 3700 asukkaan kunnan tuloja merkittävästi.

Valtiovarainministeriö julkaisi tänään laskelmansa uudistusten vaikutuksesta kunnallisveroprosentteihin, jos kunnat haluavat säilyttää nykyisen rahoitustasonsa. Rautjärven kohdalla korotuksen tulisi VM:n mukaan olla peräti 7,4 prosenttiyksikköä, joka on eniten koko maassa.

Kunnanjohtaja Harri Anttilan mukaan sekä sote- että valtionosuusuudistukset kohtelevat Rautjärveä ja koko maakuntaa erityisen kaltoin. Hän laskee Etelä-Karjalan kuntien menettävän uudistusten myötä 67 miljoonaa euroa eli noin 500 euroa asukasta kohden.

– Tämä näyttää nyt menevän niin että palkitaan ne jotka eivät ole hoitaneet hommiaan sote-rakenteen kehittämisessä ja tuottavuuden lisäämisessä, Anttila kritisoi hallituksen suunnitelmia.

Anttilan mukaan Rautjärvellä on tehty 15 vuotta tiukasti töitä teolliseen rakennemuutokseen sopeutumisessa. Kunta on kuulunut jo pitkään kymmenen tehokkaimman kunnan joukkoon.

– Nyt sitten kaikki viidentoista vuoden aikana tehty työ nollataan kerralla, Anttila ihmettelee.

Suuret kaupungin voittajia

Sote-uudistuksen suurimpiin voittajiin kuuluvat isot kaupungit kuten Helsinki, Turku ja Tampere, jotka ovat kamppailleet tuottavuusongelmien kanssa.

Anttilan mukaan samassa epäreilussa tilanteessa ovat myös naapurikunnat, joiden tulot putoavat huomattavasti tehdystä työstä. Rautjärvi on käynyt kuntaliitoskeskusteluja naapureidensa Ruokolahden ja Imatran kanssa, mutta tulojen menetysten myötä liitoksen hyödyt jäävät hämärämmiksi.

– Mitä järkeä tässä on, jos meiltä kolmelta kunnalta otetaan yhteensä 19 miljoonaa euroa pois? Tämä on ihan järjetön rankaisu koko Etelä-Karjalalle, todella törkeää, Anttila lataa hallituksen suuntaan.

Hän laskee, että kaikki tulomenetykset kattaakseen VM:n laskema 7,4 prosenttiyksikön korotus tuloveroprosenttiin ei edes riittäisi.

– Tämä on ihan mahdoton yhtälö, sillä tuollainen veronkorotus johtaisi täydelliseen autioitumiseen ja koko paikkakunta julistettaisiin asuinkelvottomaksi. Vaihtoehdoksi jää ajaa täysiä päin kalliota ja kriisikuntana sitten odottaa valtion ilmoitusta siitä, kuka meidät ottaa vastaan, Anttila päivittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    9. 9

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    10. 10

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    4. 4

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. Näytä lisää