Leevi

Kotimaa

Ylen vaihtoruletin seuraus: lasten suosikkijuontajan pesti lopetettiin yllättäen - ”Olen loukkaantunut kohtelusta”

Julkaistu:

Lasten vanhemmat keräävät adressiin nimiä, jotta Yle palkkaa Linda Sundbergin takaisin Buu-klubbenin juontajaksi.
Yleisradion juontajien vaihtoruletti ulottuu jo ruotsinkielisiin lastenohjelmiin.

Ruotsinkielisen lastenohjelma Buu-klubbenin juontaja Linda Sundberg sai viikko sitten yllättäen tietää, että hänen pestinsä ohjelman juontajana päättyy vuodenvaihteessa.

28-vuotias Sundberg toiminut Buu-klubbenin juontajana viisi vuotta. Hänellä on ollut määräaikainen sopimus Ylen kanssa.

Sundbergille töiden loppuminen tuli täydellisenä yllätyksenä.

–  Olen loukkaantunut kohtelusta, Sundberg kommentoi IS:lle.

Sundberg oli juuri saanut hyvää palautetta Buu-klubbenin syksyn kiertueesta. Hän oli kirjoittanut kiertueohjelman. Buu-klubbenilla oli 25 esitystä kahdeksan päivän aikana. Esitykset keräsivät yli tuhat katsojaa.

Sundbergin lähtö ohjelmasta on järkytys lasten vanhemmille. He ovat perustaneet addressiin, jossa vaaditaan Linda Sundbergia jatkamaan lastenohjelman juontajana.

Buu-klubbenin juontajina jatkavat kaksi muuta nykyistä juontajaa. He ovat Linda Sundbergiin verrattuna nuoria kasvoja. Toinen on esiintynyt ohjelmassa kaksi vuotta, toinen neljä kuukautta.

Linda Sundbergia korvaamaan tulee juontaja Vaasasta.

Taustalla on Ylen päätös siirtää lastenohjelman joka kolmas lähetys Vaasaan. Samalla Vaasan studio saa lisää tuotantoa.

”Ikävä juttu”

Buu-klubbenin tuottaja Petra Holm selvittää, että kaikkien Helsingin juontajien työsuhteet päättyvät vuoden vaihteessa. Kaikilla juontajilla on Ylessä määräaikainen työsuhde.

Holm myöntää, että kahden muun kanssa työt jatkuvat edelleen ensi vuonna. Yle on tehnyt uuden määräaikaisen työsuhteen vuodeksi.

Holm ei halua kommentoida, miksi juontajista juuri kokenut ja lapsille tuttu Linda Sundberg saa lähteä.

–  Päätöstä harkittiin pitkään ja tultiin tähän ratkaisuun. Ikävä juttu, hän on ollut hyvä juontaja, Holm sanoo.

Holm lisää, että juontajavaihdokseen vaikuttivat Vaasan suunnitelmat. Buu-klubben siirtää kolmanneksen tuotannostaan Vaasaan.

Yle on saanut paljon palautetta Linda Sundbergin lähdöstä tv-ruudusta.

–  On tullut sähköposteja ja asiasta on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa, Holm sanoo.

Sundbergin lähtö sai paljon julkisuutta, kun Hufvudstadbladet-lehti kirjoitti työsuhteen päättymisestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Yksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    5. 5

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    6. 6

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    7. 7

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    8. 8

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Yksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    5. 5

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    6. Näytä lisää