Akseli

Kotimaa

Valikko

Ylen suosikkiankkurit vaihtoon - myös hänet siirrettiin uusiin tehtäviin: ”Olisin halunnut jatkaa”

Marjo Rein pitää uutisankkureiden vähentämistä luonnollisena, kun lähetysten määrä vähenee.
Yleisradion pitkäaikainen uutisankkuri Marjo Rein siirrettiin Ylen viime kuussa päättyneessä yt-mylläkässä lähetystoimittajaksi. Lähetystoimittaja on esiintyvä toimittaja, joka auttaa televisiolähetyksen rakentamisessa ja tekee tarvittaessa studion muita suoria osuuksia, sekä tekee tarvittaessa uutisjuontajavuoroja.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Reiniä nähdään ruudussa aiempaa harvemmin.

– Lopullinen rooli on vielä vähän auki, mutta toki olisin halunnut jatkaa (uutisankkurina), Rein sanoo Ilta-Sanomille keskiviikkona.

Ylessä tehdään parhaillaan isoa organisaatiouudistusta. Rein muistuttaa Ylen suunnitelmista vähentää uutislähetyksiä.

- Sehän on ihan luonnollista, kun lähetyksiä kerran vähennetään, niin ei tarvita niin monta (uutisankkuria) enää. Näinhän tämä menee, hän sanoo.

Reinin lisäksi myös Marjukka Havumäki, 53, siirtyy tammikuussa yli 25 vuoden uran jälkeen uutisankkurin paikalta lähetystoimittajaksi. Hän sanoo, ettei katoa ruudusta mihinkään.

– Uusi tehtävänimikkeeni on lähetystoimittaja, mutta veikkaan, että juontajan paikkaustehtäviä tulee silloin tällöin, Havumäki sanoo.

Naisten kollegalle, uutisankkuri Arto Nurmelle, 62, kävi Ylen organisaatiouudistuksessa kehnommin. 31 vuoden työuran jälkeen ja vain vuosi ennen eläkettä Nurmi siirrettiin kokonaan televisiotyöstä pois.

Nurmi kommentoi IS:lle aiemmin pitävänsä Ylen toimintaa "nöyryyttävänä, arroganttina ja yllättävänä".

Havumäki ei arvostele sanallakaan Ylen päätöstä siirtää hänet uutisankkurin pestistä pois. Hän päinvastoin kertoo olevansa iloinen, että voi jatkaa töiden tekoa tutussa ympäristössä eli uutisdeskissä.

– Tunnen entuudestaan ohjaajat, juontajat ja koko työprosessin, samoin suorien lähetysten paineet ja vaatimukset. Vaikka muutoksia tapahtuu paljon, saan työskennellä kotipesässä.

Havumäki myöntää, että Ylen yt-prosessi luo työyhteisöön raskaan ilmapiirin.

– Kaikki odottavat, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tietenkin tunnen surua niiden puolesta, joiden työt eivät jatku tai eivät pääse haluamiinsa tehtäviin.

Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ilmoitti aiemmin IS:lle, ettei halua käydä keskustelua yksittäisistä toimenkuvista lehden palstoilla.

Viisi uutisankkuria tammikuusta lähtien

Ylen iltauutisia ankkuroivat Jussi-Pekka Rantanen, Matti Rönkä ja Piia Pasanen.

Ylen aamu-tv:n uutisankkureiksi on valittu Tommy Fränti ja Heta-Leena Sierilä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Summanen hyökkäsi pedofiilihuudoilla – kiekkovalmentaja otti ne raskaasti: ”En pysty kuvittelemaan mitään pahempaa”

  6. 6

    Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

  7. 7

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  8. 8

    Uudessakaupungissa tapahtuu: ensin Mersut, nyt katkaravut

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Luksuselämää viettävä Minttu Räikkönen paljastaa Ellelle: Haluaa palata työelämään – ”En aio jäädä kotirouvaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  5. 5

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  6. 6

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  7. 7

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  8. 8

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  9. 9

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Summanen hyökkäsi pedofiilihuudoilla – kiekkovalmentaja otti ne raskaasti: ”En pysty kuvittelemaan mitään pahempaa”

  6. Näytä lisää